Virpi Miettinen: Television mallikisoissa rumaa kielenkäyttöä
Pikkuneiti porvoolainen Virpi Miettinen viihtyi kameran edessä jo 16-vuotiaana aloitellessaan mallinuraansa. Nykyisin omaa mallikoulua vetävän Virpin oppilaat valittiin vuonna 2009 pääministeri Putinin vaimon järjestämiin kuvauksiin!
Virpi Miettinen valittiin Miss Suomeksi 60-luvun puolivälissä. Televisio teki tuolloin läpimurtoaan, ja töllöttimestä tulleet missikisat liimasivat ihmiset kotisohvilleen. Vuonna 1965 Virpi valittiin myös Miss Universumin ensimmäiseksi perintöprinsessaksi.
− Missikisoja seurattiin tuolloin paljon tarkemmin kuin nykyään, Virpi sanoo.
Miettinen on aina tuntenut olonsa kotoisaksi kameran edessä. Toisaalta poseeraaminen vaatii myös vahvaa itsetuntoa.
− Pidän kuvattavana olemisesta paljon, mutta hommassa kuuluu kestää kritiikkiäkin, edelleen mallinhommia paiskova rouva kertoo.
Virpi toimii nykyisin myös mallimammana ja kertoo koulunsa lähteneen hyvin pyörimään.
− Yksitoista kouluni tyttöä pääsi ensimmäiselle mallikeikalleen Vladimir Putinin vaimon Ljudmilan käsityökoulun kuvauksiin, Virpi paljastaa.
Ennen mallilta vaadittiin enemmän
Virpi Miettisen mukaan mallimaailma elää muutoksen aikoja. Tämä näkyy erityisesti mannekiinien osaamisessa.
− Ennen aikaan mallien piti hallita kaikki työn osa-alueet, kuten mainoskuvat, näytökset ja näyttelemisen alkeet, Virpi kertoo.
Nykyisin mallit ovat spesifioituneet eri sektoreihin.
− Yksi tekee mainoksia, ja toinen on erikoistunut lavatyöskentelyyn, Virpi sanoo.
Miettisen mukaan suomalaismallit ovat kuitenkin pärjänneet maailmalla hyvin.
− Suomalaistytöt ovat kauniita, pitkäraajaisia ja nöyriä.
Kiroilu ei kuulu television mallikisoihin
Virpi Miettinen pitää television mallikilpailuja hyvänä oppikouluna tuleville huippumalleille.
− Se on kova koulu käydä läpi, mutta tytöt ovat pärjänneet kisoissa hyvin, hän tiivistää.
Joillekin kisailijoille Virpi kuitenkin antaa risuja.
− Kilpailijoiden kielenkäyttö ruudussa on ala-arvoista. Voimasanojen käyttö häiritsee, eikä kiroilu sovi mallintyöhön, hän sanoo.
Missikisojen taso vaihtelevaa
Vaikka missikisoja seurataankin vähemmän kuin edellisinä vuosikymmeninä, jaksavat kisat kiinnostaa tiettyä kohderyhmää.
− Kisoja tykkäävät seurata muun muassa muodista kiinnostuneet, Virpi sanoo.
Miettisen mukaan missikisojen taso vaihtelee vuosittain.
− On monia tyttöjä, jotka onnistuvat vasta toisissa missikisoissaan. Kilpailujen välissä on syytä treenata vähän enemmän, ja miettiä mitä suuhunsa laittaa, Virpi neuvoo.
Missit ovat usein tuttu näky myös lehtien palstoilla.
− Lehdistö muuttui keltaiseksi 70-luvulla. Kun missiksi kruunaamisen jälkeinen prinsessa-aika on ohi, lehdet kaivelevat kaiken maailman asioita esiin, Virpi harmittelee.
Chanelia ja keuhkokuumetta
Virpi Miettisen mallinura on ollut laaja ja vienyt häntä ympäri maapalloa.
− Kerran minut kuvattiin äärettömän kalliiden faaraon korujen kanssa. Vieressäni seisoi koko kuvausten ajan kaksi kiväärein varustautunutta vartijaa, Virpi muistelee.
Miettinen on työskennellyt muun muassa maailmankuulun Chanelin muotitalon kanssa.
− Olin Roomassa kuvaamassa kesämuotia, vaikka ulkona oli todella kylmä. Kotiin palattuani sainkin sitten keuhkokuumeen, Virpi kertoo.
Virpi Miettistä keuhkokuumeen sairastaminen harmittaa edelleen, sillä Rooman-kuvausten vuoksi hän joutui kieltäytymään houkuttelevasta tarjouksesta.
− Minua pyydettiin erääseen itävaltalaiselokuvaan näyttelijäksi. Olisin esittänyt päähahmon kuvitteellista nukkevaimoa, Miettinen toteaa.
Studio55.fi/Pihla Hakala
Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran toukokuussa 2009.
Uusimmat
-
10:12
Jari Isometsä antaa palaa kriittisestä puheenaiheesta – "Nyt on viimeinen aika"
-
10:05
Heinäkuussa alkanut työtaistelu päätökseen: Hollywood-näyttelijät hyväksyivät uuden työehtosopimuksen
-
10:00
Salkkarit-juonipaljastukset julki! Hahmo järkyttyy kohtaamisestaan
-
09:54
Nämä mielenosoitukset nähdään tänään Helsingissä – Töölöntorilla "pattitilanne"
-
09:54
Väite rankasta riidasta TPS-kulisseissa – näin vastaa Petrus Palmu
-
09:22
"Hän oli ehkä minuakin rutikuivempi" – presidenttiehdokkaat paljastavat suosikkipresidenttinsä
-
09:20
Gazan eteläosassa raskaita taisteluita: "Intensiivisin päivä sitten maaoperaation alkamisen" – MTV Uutiset seuraa sotaa
-
09:19
Video näyttää juuri vapautetun presidentin tarinan – oli tuomittu rikoksista ihmisyyttä vastaan
-
09:05
Näin nousi siniristilippu salkoon 106-vuotiaan Suomen kunniaksi – MTV Uutiset seuraa juhlapäivän tapahtumia
-
09:03
Nämä kohtaamiset ovat jääneet Jaakko Loikkaselle erityisesti mieleen Linnan juhlista
-
09:01
Flunssahoidot testissä – lääkäri kertoo, nujertavatko sinkki ja hunaja oikeasti pöpöt
-
09:01
Sairaanhoitajan tyyli puhdistaa leikkuulauta saa täystyrmäyksen: "Ei todellakaan desinfioi mitään"
-
08:14
Lionel Messille mojova tunnustus Yhdysvalloissa
-
08:06
Tätä kaikkea presidentti Niinistön Linnan juhlissa on tapahtunut
-
08:01
Tässä ovat rouva Jenni Haukion upeat Linnan juhlien tyylit vuosien varrelta
-
07:45
Katso videolta, kuinka Biden kommentoi Trumpin presidenttiehdokkuutta ja omia suunnitelmiaan
-
07:32
Supervireiseltä Mikael Granlundilta huima yksilösuoritus
-
07:21
"Myö autetaan" – metsästäjät joutuivat yllättävään pelastusoperaatioon
-
07:18
Patrik Laine katosi kokoonpanosta juuri ennen NHL-ottelun alkua
-
07:00
Luukku 6: Turskanmaksapipari vai joululaulu koko kansalle? Uutisten "kultakurkku" Kirsi Alm-Siiran kiperä valinta
-
Lataa lisää