Ville Peltonen kuunteli tuimailmeisenä Jussi Tapolaa ja latasi sitten pöytään omat tuntemuksensa: "Hieman tietysti kismittää"

Lehdistötilaisuus: HIFK - Tappara 4:03
"Meillä ei ole mitään odotusarvoa, että oltaisiin mitään ennakkosuosikkeja", Jussi Tapola totesi ensimmäisen välieräottelun jälkeen.

Tappara kaatoi HIFK:n SM-liigan välieräavauksessa toisessa jatkoerässä maalein 3–2. Maratonottelu ehti venyä 93 minuutin ja 49 sekunnin mittaiseksi ennen kuin Veli-Matti Savinainen iski voitto-osuman maalin edustalta. Lehdistötilaisuudessa nähtiin vastustajaa ylistänyt Tapparan päävalmentaja Jussi Tapola.

Voit katsoa ottelun lehdistötilaisuuden pääkuvan paikalla olevalta videolta.

HIFK oli lähellä voittaa ottelun varsinaisella peliajalla. Tapparan onnistui nousta tasoihin vain 52 sekuntia ennen summeria, kun Petteri Puhakka onnistui.

Tasaisen väännön tauottoa Tapparan päävalmentaja Jussi Tapola keskittyi kehumaan vastustajajoukkuetta.

– Kaksi hienoa joukkuetta, tasaväkistä joukkuetta. Voimasuhteet vaihtelivat pelin aikana ja kaikkea sattui ja tapahtui, Tapola sanoi ja totesi pelin olleen siistiä.

– IFK oli hyvin vahva niin kuin oletettiin ja tiedettiin. Tulee hieno sarja. Hieno joukkue vastassa, paljon hyviä pelaajia, hyvin valmennettu.

Veli-Matti Savinaisen ajassa 93-49 iskemän ratkaisuosuman näet alla olevalta videolta.

Veli-Matti Savinainen sivaltaa Tapparan 3-2-voittomaalin jatkoerässä 0:52

Tappara voitti runkosarjan ja jyräsi puolivälierissä tieltään KooKoon suoraan voitoin 4–0. Tamperelaisryhmää pidetään yleisesti suurimpana ennakkosuosikkina voittamaan Suomen mestaruuden.

Tapola pyrki ottelun jälkeen hälventämään ennakkosuosikin asemaa Tapparan yltä.

– Meillä ei ole mitään odotusarvoa, että oltaisiin mitään ennakkosuosikkeja tai muuta. Kovia pelejä, tasaisia pelejä tulee todennäköisesti olemaan kaikki. Parhaaseen pitää pystyä, jos meinataan pitää peli tasaisena ja voittaa pelejä. Tänäänkin oli niin pienet marginaalit, että ei voinut tietää, mihin pomppu kääntyy. Nyt se kääntyi meille.

HIFK:n päävalmentaja Ville Peltonen oli arvatenkin myrtynyt. Helsinkiläiset kävivät lähellä äärimmäisen tärkeää avausvoittoa, mutta lopulta Tappara oli vahvempi.

– Erinomainen play off -ottelu, tasaista vääntöä. Ei mitään, mitä ei oltaisi odotettu. Tyypillinen sarjan avaus. Hieman tunnusteleva. Pitää varmasti omaa rimaa nostaa, Peltonen tuumasi tuimalla ilmeellä.

– Voittomaali oli tyypillinen maali, miten nämä pelit ratkeavat.

Joukkueet kohtaavat uudelleen heti lauantaina toisessa välierässä.

– Hieman tietysti kismittää, että näin kävi. Enemmän haluttaan kuin osallistua. Sen takia suunnataan katseet huomiseen ja ollaan vähän parempia.

Lue myös:

    Uusimmat