Ville Nieminen hämmästyi "Keuruun Kovaltshukin" tempusta

Tappara järjesti torstai-iltana pienen yllätyksen jääkiekon European Trophyn finaaliturnauksessa, kun se passitti ruotsalaisen huippujoukkueen HV71:n laulukuoroon.

Olli Palola laukoi tamperelaisten 2-1-voittomaalin vain 49 sekuntia ennen kolmannen erän päätöstä. Palola on pelannut tällä kaudella ainoastaan kahdeksan SM-liigan ottelua tehoin 0+1, mutta ratkaisumaali HV71:n verkkoon oli komeaa katseltavaa.

- Olli Palola, Keuruun Kovaltshuk, teki hienot harhautukset ja laittoi kiekon yläkulmaan. Oltiin kyllä hämmentyneitä, mutta tällaista tapahtuu, kun uskotaan voittoon ja pelataan joukkueena loppuun asti. Silloin tulee neloskentästäkin ratkaisuja, Tapparan konkarihyökkääjä Ville Nieminen suitsutti Keuruun Pallossa juniorivuosinaan pelannutta Palolaa.

Nieminen myönsi, että nimivahva HV71 lähti otteluun selvänä suosikkina. Tappara pysyi kuitenkin hyvin ruotsalaisjoukkueen vauhdissa.

- Me jopa hallitsimme peliä jossain kohtaa. Ja olimme tänään nälkäisempiä ja ansaitsimme voiton, summasi Nieminen, joka järjesteli kirvesrintojen avausmaalin.

Tappara saa finaaliturnauksen välierissä vastaansa toisen ruotsalaisjoukkueen, Färjestadin.

- Kaikki Ruotsin kärkiporukat ovat kovatasoisia ja taidokkaita, ratkaisuvoimaisia joukkueita. Meidän vahvuutena on pelata joukkueena, Nieminen sanoi.

Katso Minna Kontulaisen juttu Katsomo.fi:stä (Tulosruutu 13.12.2012)

Lue myös:

    Uusimmat