Suomalaisnäyttelijä Ville Haapasalo on Venäjällä tunnetumpi kuin Suomessa. Haapasalo on ehtinyt urallaan tehdä monenlaisia rooleja.
Ville Haapasalo muutti itänaapuriin näyttelijäkouluun juuri ennen Neuvostoliiton hajoamista vuonna 1991. Haapasalo teki läpimurtonsa vuonna 1995 Metsästyksen kansallisia erikoisuuksia -elokuvan myötä. Hän oli tuolloin 23-vuotias.
Kauko Röyhkän kirjoittamassa Et kuitenkaan usko... -kirjassa Haapasalo muisteli suurimman suosionsa aikoja Venäjällä:
– Kun suomalaiset näkevät julkkiksen, he kuiskaavat ehkä kaverille ja osoittavat sormella. Venäjällä kaikki tulivat suoraa juttelemaan ja pyytämään nimmareita. Hurjimmillaan juoksin kadulla karkuun ihmisiä, jotka repivät vaatteet päältäni. Jouduimme hankkimaan turvamiehet. Ei siksi, että olisi pelottanut, vaan ihan vaan että saataisiin hysteerisiä ihmisiä pois tieltä.
Kuvagalleriassa näet kuvia Haapasalosta muun muassa Ljubov v bolšom gorode -trilogian ja Veselchaki-elokuvan kuvauksista sekä venäläisestä televisiosarjasta KGB in the Penguin Suit.
Haapasalo sai Venäjän valtionpalkinnon vuonna 2004 ja vuonna 2013 talouslehti Forbes arvioi hänet maan kolmanneksi arvokkaimmaksi kasvoksi.