Viherkasveilla vihreyttä kylppäriin

Viherkasvien majoittaminen kylpyhuoneeseen on helppo tapa saada ripaus kevättä kylpyhetkiin. Monet viherkasvit nauttivat kylppärin kosteasta ilmasta ja kun sopiva valaistus on järjestetty, ne viihtyvät erinomaisesti.

– Kasvien valintaan vaikuttavat tietysti niiden vaatimat olosuhteet. Valinnanvaraa on kuitenkin paljon, joten valintoja voi tehdä myös kasvien ulkonäön perusteella. Sopivatko kylpyhuoneesi tyyliin parhaiten rehevät köynnökset, erikoiset lehtikuviot tai vaikkapa viininpunaiset sävyt? listaa markkinointikoordinaattori Riikka Leskinen JYSK:stä.

– Kasvien lisäksi sisustuksellisia elementtejä ovat myös niiden ruukut. Niiden värin ja tyylin voi valita sointumaan kylpyhuoneen muuhun sisustukseen, tai niistä voi tehdä erottuvia katseenvangitsijoita.

Kylpyhuoneessa viihtyvät hyvin esimerkiksi perinteiset huonekasvit kirjovehka, kultaköynnös ja juoru, suuret köynnökset peikonlehti ja purppuraköynnösvehka, vekkulin kuviolliset matit ja maijat, viininpunasävyinen kuningasbegonia sekä hivenen esihistoriallisen näköiset hirvensarvisaniainen ja pesäraunioinen.

Harvassa suomalaiskylppärissä on ikkuna, joten kasveille kannattaa järjestää lisävaloa kasvilampulla. Tavallisesta lampusta ei juurikaan ole apua.

Lähde: Paul William: Helpot huonekasvit, 2006.

Lähde: Deski

(MTV–LIFESTYLE)

Lue myös:

    Uusimmat