Vieläkö muistat Robertinon?
Vuonna 1960 Robertino Loreti oli 13-vuotias roomalainen koulupoika, joka lauloi asiakkaiden iloksi Piazza Esedralla sijaitsevassa kahvilassa. Nuoresta pojasta tuli sattuman kautta tähti yhdessä yössä.
Tanskalainen tv-tuottaja Volmer Sörensen oli seuraamassa Rooman olympiakisoja. Ollessaan eräänä päivänä kävelyllä kaupungilla, hän näki suuren ihmisjoukon pysähtyneen kuuntelemaan pientä poikaa, joka lauloi uskomattoman kauniilla äänellä napolilaisia kansanlauluja.
Volmer Sörensen kutsui Robertinon Tanskaan, missä tämä esiintyi suositussa TV i Tivoli -ohjelmassa. Ohjelma nähtiin kaikissa Pohjoismaissa, ja Robertinon esiintyminen oli valtava menestys. Hänestä tuli sananmukaisesti tähti yhdessä yössä.
Seuraavana vuonna nyt jo kaikkien tuntema Robertino esiintyi Turun messuilla elokuussa. Suosion suuruutta kuvastaa se, että 5000 hengen messuteltta myytiin loppuun neljänä iltana!
Ääni lumoaa yhä
Robertino palasi takaisin Turkuun 49 vuotta myöhemmin, kun matkailu- ja kongressitoimisto Turku Touring kutsui tähden esiintymään kaupunkiin.
Kutsuvierasyleisö sai nähdä ja kuulla edelleen upeasti laulavaa Robertinoa, joka kertoi samalla muistavansa vielä hyvin nuo legendaariset Turun-keikat.
Äänenmurros vei lapsitähden pois julkisuudesta 1960-luvun puolivälissä, mutta muutaman vuoden poissaolon jälkeen Robertino Loreti loi uuden uran monipuolisena viihdyttäjänä Italiassa ja erityisesti monissa Itä-Euroopan maissa.
Nyt 64-vuotias Robertino on kolmen lapsen isä ja kahden lastenlapsen isoisä. Esiintymisiä hän jatkaa edelleen ja levyjäkin ilmestyy säännöllisin väliajoin.
Studio55/Markku Veijalainen
Uusimmat
-
08:13
Ukraina sanoo ampuneensa alas yli 30 lennokkia yöllä Kiovassa – MTV seuraa sotaa
-
07:55
Näin USA:n ulkoministerin vierailu etenee Suomessa – katso aikataulu
-
07:52
Cristiano Ronaldo latasi paksua tekstiä Saudi-liigasta
-
07:38
Esapekka Lappi avasi Sardinian MM-rallin räväkästi – "Uskaltaa Suomi-poikakin ajella"
-
07:31
Miten puoluejohtajat kommentoivat hallitusneuvotteluja? Suora lähetys Säätytalolta kello 8
-
07:23
Tunnistatko erilaiset valmistujaislakit? Testaa tietosi kinkkisessä kuvavisassa
-
07:02
Veikkausliigaseura pelastautui täpärästi syksyllä, vapaapudotus jatkuu edelleen – näin seurapomo vastaa
-
06:44
Supertähti jatkoi huippuvirettään – Denver vei ensimmäisen NBA-finaalin
-
06:29
Joakim Kemell säkenöi Pohjois-Amerikassa – 19-vuotias nuorukainen hienossa maalivireessä
-
06:29
Senaatti hyväksyi Yhdysvaltain velkakaton nostamista koskevan sopimuksen
-
06:29
Miksi viherkasvin lehdet ruskettuvat? Floristi kertoo
-
06:20
Kun erityisoppilas Sarband Rashed sai ylioppilaskokeiden tulokset, hän alkoi itkeä: "Jes mä valmistun!"
-
06:11
Historiallinen käänne pääkaupunkiseudulla: omistusasuminen maksaa jo yhtä paljon kuin vuokraaminen – tämä on ratkaiseva korkoraja
-
06:02
Tapparan tähtipelaaja pitää SM-liigan ratkaisua katastrofina – tykittää suoraa puhetta MTV Urheilulle: "Siellä on liian monta suojatyöpaikkaa"
-
05:53
Pirkanmaalaista miestä syytetään kymmeniin alaikäisiin kohdistuneista seksuaalirikoksista – käräjäoikeus antaa tuomion
-
05:49
Vuokralaisen sopimus irtisanottiin ja kohta alakertaan tulvi vettä – vuokranantajaa odotti hämmentävä näky
-
05:32
Kolmekymppinen Tania esiintyi rescue-koirien pelastajana, sitten karut epäilyt paljastuivat – etsintäkuulutettu koko Euroopassa
-
23:43
Presidentti Biden kaatui ilmavoimien valmistujaisseremoniassa
-
23:26
Yksi ihminen kuoli henkilöauton ja raskaan ajoneuvon kolarissa Parikkalassa
-
23:14
Stoltenberg: Putin teki virheen aliarvioidessaan Ukrainaa ja Natoa – MTV seurasi sotaa
-
Lataa lisää