Video: Vaimo vasaroi petturimiehen öky-Bemarin Kiinassa
Kiinalaismies sai tuta vaimonsa hirvittävän raivon lähdettyään pettäjän tielle.
Videolla näkyy, kuinka raivokas vaimo tuhosi aviomiehensä kalliin auton vasaralla sen jälkeen, kun hän kertomansa mukaan oli saanut tietää miehensä sivusuhteesta.
People’s Daily Online -julkaisun mukaa nimettömäksi jäänyt nainen uskoi miehensä olleen autossa tämän rakastajattaren kanssa ja tehneen näin autosta ”likaisen”.
Nainen riehui 20 minuuttia 200 000 punnan, eli noin 275 000 euron arvoisen BMW:n kimpussa Shenzhenissä sivustakatsojan kuvatessa koko episodin.
Järkyttynyt todistaja väitti, että kun vartija yritti pysäyttää naista tuhoamasta autoa, olisi nainen vastannut kertomalla, että auto on hänen.
– Tämä ei kuulu sinulle. Tämä auto on liian likainen. Auto jota lutka on käyttänyt, on liian likainen. Kuka avaa minulle konepellin? Haluan tuhota sisukset.
Nainen siis todella halusi tuhota koko auton, sillä edes käden satuttaminen lasiin ei hidastanut häntä. Ei olekaan yllättävää, että iskun kohteeksi joutunut musta BMW 740 ei selvinnyt pikkuvammoin tapauksesta.
Tapaus sattui kertoman mukaan aviomiehen työpaikan ulkopuolella, mutta tätä ei ollut kiinnostanut asia vähääkään.
– Antakaa hänen tuhota se. Voin viedä sen korjattavaksi, miehen on kerrottu todenneen.
Lähde: Unilad.com
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää