VIDEO: Tuomas Holopainen avautui ystävyydestä: Kiire on tekosyy

Nightwish-yhtyeen Tuomas Holopainen kertoi Huomenta Suomessa bändin uudesta kappaleesta. Mies puhui myös ystävyydestä.

Nighwishin säveltäjä, sanoittaja ja kosketinsoittaja Tuomas Holopainen vieraili perjantaina Huomenta Suomessa kertomassa bändin uudesta Elán-sinkusta. Kappale ja siitä tehty musiikkivideo näkee päivänvalon tänään.

Mies kertoi, mistä oli saanut inspiraatioon uuteen videoon.

– Kaikki alkoi siitä, kun eksyin surffailemaan nettisivustoilla, joissa oli kuvia autioituneista paikoista, kuten majakoista ja huvipuistoista.

Tämän jälkeen Holopainen oli keskutellut videon ohjanneen Ville Lipiäisen kanssa, ja pian ajatus uudesta videosta alkoi muotoutua. Video sai tuekseen myös nimekkään näyttelijäkaartin, johon lukeutuu muun muassa Antti Litja.

– Päätimme etsiä Suomesta vastaavia paikkoja. Niillä on valtavasti tarinoita kerrottavanaan, Holopainen kertoo. 

Lauantaina vietetään ystävänpäivää. Mitä ystävyys merkitsee Holopaiselle? Ja millä mielin bändi odottaa joulukuista Wembleyn keikkaa?

Katso video artikkelin yläpuolelta!

Lue myös:

    Uusimmat