VIDEO: Näin moni kärsii jatkuvista vatsavaivoista
Studio55.fi-ohjelman lähetyksessä vierailleen ravitsemusterapeutti Reijo Laatikaisen mukaan toiminnalliset vatsavaivat vaikeuttavat pahimmillaan sosiaalista elämää ja laskevat elämänlaatua.
– Meillä on arvioita, että jopa 20 prosenttia suomalaisista kärsii jatkuvasti jonkinlaisista elämää haittaavista vatsavaivoista, ravitsemusterapeutti Reijo Laatikainen sanoo.
Laatikaisen mukaan vatsavaivat vaikuttavat hyvin paljon koko hyvinvointiin. Yleisin toiminnallinen vatsavaiva, ärtyneen suolen oireyhtymä, vaikuttaa elämänlaatuun jopa yhtä paljon kuin migreeni, astma, tyypin 2 diabetes tai munuaisten vajaatoiminta.
– Se vaikeuttaa monta kertaa sosiaalista elämää, jopa ystävien tapaamista, kutsujen järjestämistä ja kaikkea tällaista.
Toiminnallisessa vatsavaivassa suolesta ei löydy selvää havaittavaa vikaa, kuten verenvuotoa tai suolinukan vaurioita.
– Taustalla on hienosyisempiä, pienempiä mekanismeja, jotka sitten yhdessä, kun niitä on riittävän paljon, riittävät aiheuttamaan herkän vatsan, joka reagoi moneen asiaan, kuten ruokavaliomuutokseen, stressiin, unettomuuteen ja niin edelleen, Laatikainen selventää.
Vatsaoireiden aiheuttajat voidaan luokitella sairauksiin ja niin sanottuihin vaivoihin.
– Sairauksia ovat tietenkin suolisto- ja mahasyöpä, Crohnin tauti, haavainen paksusuolentulehdus – nämä ovat niitä tulehdustauteja, jolloin tulee verta yleensä ulosteesta, ja suoli on todella huonossa kunnossa. Sitten on myös keliakia, Laatikainen sanoo.
Toiminnallisia vatsavaivoja ovat ärtyneen suolen oireyhtymän lisäksi kipuilematon toiminnallinen ummetus sekä ylävatsavaiva eli dyspepsia.
Milloin vatsavaiva on krooninen? Millaisella ruokavaliolla vatsavaivoja voi hoitaa? Kuinka stressi vaikuttaa vatsaan hyvinvointiin? Katso koko lähetys!
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää