Kookka-kurki katselee vierasta vähän epäillen, kiertelee tätä varovasti, päätään kevyesti keinutellen. Se tulee puolen metrin päähän, tapittaa suoraan silmiin, ottaa sitten kevyen loikan, vähän niin kuin helpottuneena.
– Se muistaa sinut, sanoo Jouko Alhainen.
Sitten Jouko alkaa höpöttää Kookalle.
– Mites olisi, Kookka, jutellaanko vai tanssitaanko vähän? Pannaanko kunnolla ranttaliksi?
Kookka päästelee matalia murinoita, kuulostaa pieneltä koiralta. Sitten Jouko aloittaa jonkinlaisen kokovartalonyökyttelyn, minä liityn mukaan. Lintu seuraa meitä ja hetken kuluttua se intoutuu villiin tanssiin.
Kun kurki tanssii se unohtaa kaiken muun; siipiään se heiluttelee hulluna ja kaulaansa venyttelee kuin olisi se kumia. Kurki on mahtava tanssija ja hienoa, että se muisti minut vielä.
Kurki elää pitkään
Tapasin Kookan neljä vuotta sitten samaisessa pihapiirissä. Oli kevät ja kurjet muuttivat Humppilan yli pohjoiseen. Pysähtyivät laumoina läheisille pelloille, huutelivat sieltä terveisensä Kookalle ja jatkoivat matkaa.
Nyt on syksy ja Kookan kurkikaverit matkaavat pohjoisesta etelään, pysähtyvät taas moikkaamaan. Kookka seuraa pihalta taivaanrantaan katoavia kurkiauroja.
