VIDEO: Aku Louhimies Oscar-voittajasta: Riipaiseva rooli

Ohjaaja Aku Louhimies sekä tuottaja Jarkko Hentula ja suunnittelija Tiia Vanhatapio kommentoivat Oscar-gaalaa aamun Huomenta Suomessa.

Elokuva-alan kerma kokoontui viime yönä Suomen aikaa Los Angelesiin, missä himoitut Oscar-patsaat jaettiin jo 86. kertaa. Aamun Huomenta Suomessa kuluneen yön tapahtumia pohtivat ohjaaja Aku Louhimies sekä tuottaja Jarkko Hentula ja muotisuunnittelija Tiia Vanhatapio.

Vaikka Suomi jäikin ilman parhaan näytellyn lyhytelokuvan Oscaria, Louhimiehen mielestä upeaa oli jo pelkästään ehdolla oleminen.

– Se itsessään oli jo palkinto. Se on hienoa ja mahtavaa koko suomalaiselle elokuvalle, Louhimies sanoo.

Myös gaalassa runsaasti esillä ollut Dallas Buyers Club sai kolmikolta kiitosta. Louhimies nosti esiin esimerkiksi parhaan miesnäyttelijän Oscarilla palkitun Matthew McConaugheyn koskettavan kiitospuheen sekä Jared Leton näyttelijäsuorituksen.

Parhaan miessivuosan Oscarin napannut Leto näytteli elokuvassa AIDSiin kuolevaa transvestiittia.

– Hän näytteli erittäin kauniisti ja riipaisevasti, Louhimies ylisti.

Entä mitä mieltä kolmikko oli parhaan elokuvan palkinnon pokanneesta 12 years a Slave -draamasta?

Katso video artikkelin yläpuolelta!

(MTV VIIHDE)

Lue myös:

    Uusimmat