Vettel sai seurata Räikkösen juhlia porstuan puolelta: "Vauhti olisi riittänyt voittoon"

Kimi Räikkönen palautti Ferrarin Austinissa voittokantaan parin kuukauden tauon jälkeen. Neljänneksi jäänyt Sebastian Vettel arvioi, että olisi voinut itsekin voittaa, jos ei olisi osunut Daniel Ricciardoon ja pyörähtänyt.

– En yrittänyt hävitä kisaa siinä mutkassa, vastasi Vettel kysymykseen, tunsiko hän menettäneensä osuman takia voiton.

Vettel painotti, että Ferrarin kilpailukyky olisi kyllä riittänyt voittoon.

– Jos olisimme yrittäneet pysyä ensimmäisellä kierroksella neljäntenä tai viidentenä, olisimme silloin olleet paljon lähempänä. Varmasti vauhtimme olisi riittänyt voittoon, hän arveli.


Vettel taisteli Ricciardon kanssa nelostilasta. Hän ei pitänyt itseään syyllisenä.

– Hän (Ricciardo) yritti tietysti iskeä takaisin. Luulen, että hän tuli huonosti mutkasta ulos. Olin sisäreunassa ja luulen, ettei hän nähnyt minua, joten olimme rinnakkain ja sitten olikin aika selvää, Vettel sanoi.

– Hän tietysti yritti mennä ohi ulkokautta ja renkaamme osuivat toisiinsa. Sen jälkeen menetin autoni hallinnan ja pyörähdin, Vettel jatkoi.

Vettel voinee heittää mestaruushaaveilleen hyvästit. Tarvitseehan Lewis Hamilton mestaruutensa varmistamiseen enää viisi pistettä.

– Ne (mestaruusmahdollisuudet) tulevat ohuemmiksi, mutta matkaamme seuraavaksi Meksikoon ja yritämme siellä saada autostamme parhaan irti. Ehkä siellä on joitain asioita, joita voisimme parantaa, Vettel sanoi.

Ensi sunnuntaina Mexico Cityssa ajettavassa kisassa Hamiltonille riittäisi mestaruutensa varmistamiseen seitsemäs tila.


Lue myös:

    Uusimmat