Vesirokko tarttui sisaruksilta – alle vuoden ikäinen vauva sai aivohalvauksen

Kuka hoitaa sairasta lasta kotona? 10:19

Sisaruksilta tarttunut vesirokko aiheutti 11-kuukauden ikäiselle pikkulapselle aivoinfarktin, kertoo Journal of Pediatrics -lehdessä julkaistu raportti.

Videolla keskustellaan, kenen on jäätävä kotiin sairaan lapsen kanssa.

Yhdysvaltalainen äiti huomasi vauvansa herättyä päiväuniltaan, että pikkuisen kehon oikea puoli ei toiminut normaalisti. 11-kuukauden ikäisen pojan oikean käden ja jalan hallinta oli selvästi heikentynyt.

Hätääntynyt äiti ajoi nopeasti lapsensa kanssa sairaalaan. Pään kuvauksessa paljastui, että vauvalla oli aivohalvaus.

Lievä vesirokko aiheutti aivohalvauksen 

Aivohalvauksen, joka tunnetaan myös nimellä aivoinfarkti, syyksi selvisi isommista sisaruksista vauvaan tarttunut vesirokko. Sisarukset olivat sairastaneet taudin 2–3 kuukautta aiemmin.

Vauvaan tarttunut vesirokko oli lievä, eikä vesirokolle tyypillisiä rakkuloita ollut ilmestynyt vauvan iholle juurikaan.

Vesirokko on herpesviruksiin kuuluvan vesirokkoviruksen aiheuttama kuumetauti. Vesirokkovirus jää taudin jälkeen asumaan elimistöön kuten muutkin herpesvirukset. Tämä voi myöhemmin ilmetä vyöruusuna eli pieninä ja kivuliaina ihottuma-alueina, joiden ilmaantumiseen mm. stressi vaikuttaa.

Suomessa käytännöllisesti katsoen kaikki rokottamattomat sairastavat vesirokon

Lähde: Terveyskirjasto

Sisaruksia ei ollut rokotettu vesirokkoa vastaan, kuten ei vauvaakaan. Yhdysvalloissa vesirokkorokotus voidaan antaa vasta vuoden ikäisille lapsille, kuten Suomessakin.

Lääkärit onnistuivat ammattitaidollaan parantamaan vauvan oikean puolen heikentymisen.

"Harmiton tauti" voi aiheuttaa vakavia ongelmia

Yhdysvaltalaisen Today-kanavan haastattelema lastentautilääkäri Tina Tan suosittelee, että vanhemmat rokottaisivat lapsensa vesirokkoa vastaan – vaikka miltei jokaisen sairastama tauti tuntuisi harmittomalta, väliaikaiselta riesalta.

– Vesirokkovirus voi tarttua aivojen suuriin verisuoniin ja aiheuttaa niissä tulehdusreaktion. Vesiruonet voivat arpeutua, mikä vähentää verenkiertoa aivoissa. Se voi johtaa aivoinfarktiin, Tan kertoo.

Suomessa vesirokkorokote on ilmainen 

Suomessa vesirokkorokote on otettu kansalliseen rokotusohjelmaan syksyllä 2017. Rokote on maksuton ja se voidaan turvallisesti antaa yli yksivuotiaille. Rokotetta tarjotaan kaikille 1,5–11-vuotiaille lapsille, ja kaikki lapset pyritään rokottamaan kahdesti 13 ikävuoteen mennessä.

Vesirokkorokote aiheuttaa vähän sivuvaikutuksia. Muutaman viikon sisällä rokotuksen ottamisesta iholla saattaa esiintyä yksittäisiä näppylöitä – harvoin rakkuloita.

Vesirokon tartuttavuus alkaa jo muutama päivä ennen ihottuman oireilua. Tartuttavuus jatkuu, kunnes rakkulat ovat kuivuneet, mihin kuluu tavallisesti viitisen päivää. Tänä aikana lasta ei tule viedä päivähoitoon tai kouluun.

Lue myös:

    Uusimmat