Vesipalloa, triathlonia ja lentopalloa – nämä poliitikot ovat kunnostautuneet myös urheilijoina!
Suomalaisten poliitikkojen joukosta löytyy myös moniosaajia, sillä osa kansanedustajista, ministereistä ja presidenteistä on tuttuja myös urheilukenttien puolelta.
Arto Bryggare
Aitajuoksussa olympiapronssia saavuttanut Arto Bryggare vaihtoi juoksun kansanedustajan tehtäviin vuonna 1995. SDP:n kansanedustaja ennätti urheilu-urallaan voittaa sekä olympiapronssia että MM-hopeaa.
Mauno Koivisto
Presidenttinä vuosina 1982–1994 toiminut Mauno Koivisto on kunnostautunut myös lentopallon pelaajana. Hän on ollut mukana voittamassa lajinsa Suomen mestaruuksia lentopallon veteraanisarjoissa.
Paavo Lipponen
Sosiaalidemokraattien pitkäaikainen kansanedustaja ja entinen pääministeri Paavo Lipponen harrasti vesipalloa. Hänen joukkueensa Kuhat voitti lajissa SM-hopeaa vuosina 1979 ja 1980.
Kike Elomaa
Röntgenhoitajasta kehonrakentajaksi alkanut Ritva ”Kike” Elomaa ansaitsi lajissaan 1980-luvulla useita tunnustuksia. Palkintohyllylle pääsivät muun muassa Ms. Olympia -titteli ja Euroopan mestaruus.
Olli Rehn
Elinkeinoministeri ja entinen EU-komissaari Olli Rehn on tunnettu myös jalkapalloilijana. Keskustan edustaja oli aikaisemmin pelaajana Mikkelin Palloilijoiden edustusjoukkueessa.
Alexander Stubb
Entinen pääministeri ja kokoomuslainen valtiovarainministeri Alexander Stubb osallistuu ahkerasti triathlon- ja maratontapahtumiin. Uintia, juoksua ja pyöräilyä yhdistelevässä triathlonissa Stubb ei ole osunut palkintosijoille, mutta maratonjuoksussa hänen ennätyksensä on kovakuntoisten luokkaa.
Ilkka Kanerva
Entinen ministeri ja kansanedustaja Ilkka Kanerva on paitsi itse ollut yleisurheilija, myös toiminut Kansainvälisen yleisurheiluliiton hallituksen jäsenenä. Kokoomuslainen on myös aiemmin ollut Suomen olympiakomitean varapuheenjohtaja.
Lasse Virén
Kunnanvaltuustossa ja eduskunnassa kokoomuksen riveissä politikoinut Lasse Virén tunnetaan paremmin suomalaisen juoksun menestysmiehenä. Nelinkertainen olympiavoittaja muistetaan etenkin Münchenin kesäolympialaisten suorituksestaan, jossa Virén kaatui kesken matkan, mutta kiri silti voittoon.
Sari Essayah
10 kilometrin kilpakävelyssä maailmanmestaruuskultaa voittanut Sari Essayah oli aktiivinen urheilija ennen siirtymistään politiikkaan vuonna 2003. Tämän lisäksi kristillisdemokraattien edustaja on voittanut SM-kultaa lajissa vuonna 1994.
Juha Mieto
Hiihtolatujen karpaasi Juha Mieto on paitsi hiihdon olympiavoittaja, myös kansanedustaja. Keskustaa edustanut poliitikko voitti myös muutamaan otteeseen sekä MM-hopeaa että MM-pronssia.
Lähde: Hs.fi, Wikipedia
Uusimmat
-
17:12
Zelenskyi vahvistaa: "Ukrainan vastahyökkäys on alkanut" – yksityiskohdista vaietaan
-
17:06
Joensuussa suruhartaus epäillyn murhan kohteeksi joutuneen 4-vuotiaan muistolle: "Ihmiset ovat järkyttyneitä"
-
17:05
Erling Haaland lytättiin tylysti ennen Mestarien liigan finaalia – tämä supertähden heikkous nousi esille
-
16:52
Henriksson hallitusneuvotteluista RKP:n tiedotustilaisuudessa: "Tarvitaan pieniä ihmeitä"
-
16:33
Zelenskyi: Ukrainan vastahyökkäys on käynnissä – MTV seuraa sotaa
-
16:26
Ranskassa lapsia puukottanutta miestä syytetään murhan yrityksestä
-
16:25
Paljastuksia Love Island Suomi -jaksosta! Sinkku kertoo vankan mielipiteensä: "Pitää sanoa sille"
-
16:10
Terroristien hyökkäys hotelliin Somalian Mogadishussa on saatu loppumaan
-
16:00
Mestarien liigan finaali saamassa poikkeuksellisen harvinaisen arvovieraan – Manchester Cityllä mahdollisuus tehdä kaksinkertaisesti historiaa
-
15:51
Keijo Pekkanen todisti karhujen lemmenhetkeä Kuusamossa – "Melkein lotossa voittaa ennemmin kuin saa kuvattua tuollaisen"
-
15:45
"Päihtyneen oloinen" moottorisahamies kaatoi ison koivun keskellä omakotitaloaluetta Heinolassa
-
15:32
Tutkimus paljastaa, miten nirsoilevan lapsen saa syömään
-
15:31
Mitä maailmalla on tapahtunut? Tässä kiinnostavimmat uutiset minuutissa
-
15:18
MTV Uutiset 4-vuotiaan epäillyllä murhapaikalla Joensuussa: "Ahdistus käsinkosketeltavaa"
-
14:51
Sofia Virta on vihreiden uusi puheenjohtaja
-
14:45
Tauski Peltosen poika yllätti hänet suorassa lähetyksessä kunnianosoituksella hittikappaleesta
-
14:31
Tässäkö Teemu Pukin uusi osoite? Saamassa tutun seuratoverin
-
14:29
Viisi ihmistä kuoli ohjustehtaan räjähdyksessä Turkissa
-
14:28
Karkumatkalla olleen lehmän pako tyssäsi saviseen ojaan – pelastuslaitos ja mönkijä saapuivat hätiin
-
14:13
RKP:n Henriksson: Jos hallitus syntyy, kyse ei ole onnellisesta avioliitosta vaan välttämättömyydestä
-
Lataa lisää