Verta kannattaa luovuttaa – tiesitkö näistä terveyshyödyistä?
Vaikka verenluovutuksen tarkoituksena on auttaa muita, on luovuttamisesta hyötyä myös luovuttajille. Tiesitkö, että verenluovutus voi vaikuttaa positiivisesti myös luovuttajan terveyteen?
Verenkierto voi parantua
Verenluovutus ei suinkaan ole haitallista elimistölle, vaan säännölliset verenluovutukset voivat jopa parantaa verenkiertoa ja siten vähentää esimerkiksi veritulpan mahdollisuutta. American Journal of Epidemiology -julkaisussa on julkaistu tutkimus, jonka mukaan verenluovuttajilla on myös muita alhaisempi riski saada sydänkohtaus.
Terveydentilasi tarkastetaan
Ennen verenluovutusta suoritetaan pikainen terveydentilan tarkastus. Sen lisäksi, että verenluovutus on palvelus yhteiskunnalle, on se siis myös oiva tapa tarkastuttaa esimerkiksi verenpaine ja hemoglobiini. Verenluovutuksen yhteydessä tehty pikainen tarkastus ei korvaa käyntiä lääkärin vastaanotolla, mutta antaa osviittaa siitä, ovatko tärkeät veriarvot kohdillaan.
Veren rautataso pysyy kohdallaan
Terveillä aikuisilla on kehossaan noin viisi grammaa rautaa. Suurin osa raudasta on varastoitunut vereen, mutta rautaa on myös luuytimessä. Kun verta luovutetaan, raudan määrä kehossa alenee noin puolella grammalla – ja rauta-arvot palautuvat vähitellen ennalleen muutaman viikon kuluessa. Tutkimukset ovat osoittaneet, että rauta-arvojen hetkittäinen laskeminen tekee hyvää verisuonille ja laskee riskiä sairastua verekiertoon vaikuttaviin sairauksiin.
Voit elää pidempään
Health Psychology -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan muiden auttaminen voi olla parhaimmillaan pitkän iän salaisuus. Tutkimuksessa selvisi, että ihmisillä, joilla on tapana epäitsekkäistä syistä vapaaehtoisesti auttaa muita, kuolleisuusriski on muita alhaisempi. Verenluovutuksen perimmäinen tarkoitus on auttaa muita, sillä jo yksi luovutus voi pelastaa jopa kolmen ihmisen hengen.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää