Mainos

Verotuksessa porsaanreikä? Kolmen euron pikkusikariaskista R-kioskin hittituote

Viime päivinä kummastusta ovat herättäneet ainakin R-kioskien valikoimiin ilmestyneet alle kolmen euron pikkusikariaskit. Valviran ylitarkastajan mukaan tuote on kuitenkin lainmukainen.

Halvimmillaan pikkusikariaskin saa kioskista 2,75 euron hintaan. Tuote tuli valikoimiin kesäkuun lopulla.

Viime vuoden lopulla myyntiin tulleet kolmen euron pikkusikariaskit kiinnostavat tällä hetkellä eniten.

– Tuote nousi halvan hintansa takia heti sikariryhmän ykköseksi, R-kioskin tuotepäällikkö Ari Pellilä kertoo MTV Uutisille.

– Eivät ne kuitenkaan myy vastaavia määriä kuin savukkeet, hän huomauttaa.

Savukeaskiin verrattuna hintaero on huomattava. Yksi savukeaski maksaa keskimäärin kuusi euroa.

Sikariaskin halvempi hinta tupakka-askiin verrattuna selittyy tuotteen alhaisemmalla verotuksella. Tämä on saanut ihmiset pohtimaan tuotteen laillisuutta ja sitä, mahdollistaako tämä tupakanvalmistajille keinon kiertää veroja.

"Ei indikaatiota lainvastaisuudesta"

Valviran tupakkatuotteiden valvonnasta vastaavan ylitarkastajan Reetta Honkasen mukaan kyseiset pikkusikarit vaikuttavat kuitenkin olevan edullisuudestaan huolimatta lainmukaisia.

– Ei ole mitään indikaatiota siitä, että tuote olisi lainvastainen. Askeissa on varoitusmerkinnät ja niistä on tehty lain edellyttämä tuoteilmoitus, Honkanen selittää.

Sekä Honkanen että Pellilä ovat yhtä mieltä siitä, että edullisella hinnalla saattaa olla vaikutuksia ihmisten kulutustottumuksiin. Pellilä ei kuitenkaan usko, että tuotemerkeilleen uskolliset tupakoitsijat vaihtaisivat tuotetta vain ja ainoastaan hinnan vuoksi.

– Kokeiluja tulee varmasti, mutta perustupakoitsija tuskin siirtyy pikkusikareihin vain hinnan vuoksi, Pellilä toteaa.

MTV Uutiset ei tavoittanut perjantaina valtiovarainministeriön edustajaa kommentoimaan pikkusikarien matalaa verotusarvoa. Tapauksesta uutisoi ensimmäisenä Keski-Uusimaa.

Juttua korjattu 18.7. klo 7.36. Otsikkoa täsmennetty, että R-kioskin sikarihitiksi ovat nousseet kolmen euron sikariaskit, eivät 2,75 euron sikariaskit. Lisäksi lisätty samainen täsmennys juttuun.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.