Verottaja haki miljoonavelkaisen yrityksen konkurssiin - kaupan kymmeniä ajoneuvoja

Verottaja haki kokemäkeläisen Teljän Kuljetuksen konkurssiin. Konkurssipesä myy vielä alkuviikon ajan kuljetusyrityksen ajoneuvoja.

Teljän Kuljetuksen pitkäaikainen saneerausprosessi on päättymässä konkurssiin. Konkurssiin asettamista vaati elokuun lopussa verottaja. Yritys asetettiin konkurssiin viime viikolla.

Suuressa, lähes 9,7 miljoonan euron konkurssipesässä on kaksi pesänhoitajaa. Pesänhoitajat koettavat yhä löytää yritystoiminnalle jatkajaa.

–Kiinnostus on ollut yllättävän suurta, kun ajatellaan, millaisessa kurimuksessa kuljetusala on pitkään ollut, pesänhoitaja, asianajaja Harri Peltonen sanoo.

Konkurssipesässä on muun muassa 90 ajoneuvoa. 

–Tarjouksia odotetaan keskiviikkoiltaan mennessä, Peltonen sanoo.

Satakunnan Kansan mukaan konkurssipesä on irtisanonut Teljän Kuljetuksen 60 työntekijää.

Teljän Kuljetuksen tämänkertainen saneerausprosessi alkoi kolme vuotta sitten. Saneerausta puitiin kesään saakka. Elokuussa verottaja haki Teljän Kuljetusta konkurssiin. Verottajan kanta asiaan on ollut olennainen, sillä 9 miljoonan euron saneerausveloista 8 miljoonaa oli velkaa verottajalle. Verottaja on myös konkurssipesässä suurin velkoja.

Lue myös:

    Uusimmat