Veroparatiiseihin erikoistunut ylitarkastaja Hannu Kuortti muistuttaa, että viranomaisella on Suomessa paremmat keinot kuin koskaan puuttua hämärään rahaliikenteeseen yli maamme rajojen. Totuus on vain käytännössä toisenlainen.
Pankit ovat pari vuotta voimassa olleen lain nojalla velvollisia kertomaan asiakkaittensa pääomien liikkeet maailmalle ja takaisin. Näistä nk. vertailutietotarkastuksista verottaja voi sitten poimia epäilyksiä herättäviä siirtoja ja ryhtyä jatkotutkimuksiin - yhteistyössä rahanpesua jahtaavan poliisin kanssa. Mitä tästä on seurannut? Toistaiseksi tulokset ovat olleet laihoja. Työvoimaa on liian vähän ja raha löytää aina uusia pakoreittejä.
Verohallituksen ylitarkastaja Hannu Kuortti, lakihan kuulostaa hyvältä: rahavirrat silmienne alla ja siitä vain katsotte, onko veroja maksettu?
– Kyllä, mutta asiat eivät ole niin yksinkertaisia. Raha voi kiertää useiden maiden kautta veroparatiisiin, tällaisten ketjujen jäljittäminen on huomattavasti vaikeampaa. Ulkomaisilta pankeilta emme myöskään voi pyytää samanlaisia anonyymeja listoja rahaliikenteestä kuin kotimaisilta. Jos haluamme suoraa tietoa maailmalta, meillä pitää olla epäillyn nimi ja paikallisen viranomaisen apu, jotta paikallinen rahalaitos vaikkapa Cayman-saarilta meille päin mitään tilittää.
Kritiikkiä on tullut myös siitä, että väkeä tähän työhön on liian vähän. Olemmeko me Suomessa ylipäätään liian sinisilmäisiä tämän ongelman edessä?
– Ei kritiikkiä pienistä resursseista voi kiistää, meillä on vähemmän väkeä tässä työssä kuin muissa Pohjoismaissa. Mutta lisää on luvattu. Ongelma on myös muissa Pohjoismaissa isompi, tämä liittyy jo kansakuntien varallisuuseroihin. Vaihdamme tietoja Pohjoismaiden välillä koko ajan ja tiedämme millaisia valvontakeinoja heillä on.