Verkkohuumekaupan asiakas ei piittaa riskeistä – "En usko, että poliisia kiinnostaa"

Tor-verkon kautta myydään ja tilataan huumeita kuten normaaleistakin nettikaupoista.

– Olemme tilanneet kaveriporukalla ekstaasia muutamia kertoja postilla kotiin. Palvelu toimii hyvin, ja riski tuntuu pieneltä, kertoo helsinkiläinen 27-vuotias mies STT:lle.

Hän on pätkätöissä käyvä satunnaiskäyttäjä ja sopii poliisin profiiliin tyypillisestä nettihuumekaupan ostajasta.

Helsingin huumepoliisia johtava rikosylikomisario Jukka Paasio kertoo, että netissä huumekauppaa tekevät ovat pääasiassa nuoria aikuisia.

– Osa on työssäkäyviä. Meillä on esimerkkejä, että ihan insinööritason ihmisiä on siellä myös huumeita kauppaamassa, Paasio kertoo.

Yhä kasvava osuus huumekaupasta tehdään Tullin mukaan verkon välityksellä. Laiton kauppa digitalisoituu siinä missä muutkin palvelut.

Mies luottaa siihen, että poliisia eivät kiinnosta pienet määrät, ja uskoo saaneensa netistä sitä mitä on luvattu.

– Kerran kaveri jäi kiinni tilauksesta, ja poliisilta tuli kutsu kuulusteluihin. Asia ei kuitenkaan johtanut mihinkään, sillä tilausta ei voitu todistaa, mies sanoo.

Ostajia on kuitenkin jäänyt viime aikoina kiinni netin huumekauppiaiden paljastumisen yhteydessä. Tullin valvontajohtaja Hannu Sinkkonen kertoo, että aineiden puhtauteenkaan ei ole luottamista.

– Jos luulee tilaavansa jotain ainetta, niin se voi olla ihan muuta. Sen me olemme havainneet esitutkinnoissa kautta linjan, Sinkkonen sanoo.

Paasio taas kertoo, että vaikka anonyymissa verkossa toimivan kaupan tutkinta on haastavaa, poliisilla on osaamista asiassa.

– Enempää keinoja paljastamatta tiedämme, miten toimia ja minkälaisilla välineillä.

Kauppaa käydään anonyymissa verkossa

Kauppaa käydään enimmäkseen Tor-verkon välityksellä niin sanotussa pimeässä verkossa. Salatun Tor-verkon "Googlen" eli Ahmia-palvelun tekijällä, tutkija Juha Nurmella on hyvä käsitys siitä, mitä siellä tapahtuu.

– Iso osa siellä olevista palveluista on laillisia, mutta Tor-verkon anonymiteetti mahdollistaa myös lieveilmiöt, kertoo myös huumekauppaa verkossa tutkinut Tampereen teknillisen yliopiston tohtorikoulutettava Nurmi.

Siellä myydään hänen mukaansa muun muassa huumeita, lääkeaineita, luottokorttitietoja, yrityksistä varastettuja tietoja ja lapsien hyväksikäyttömateriaalia.

Nurmen arvion mukaan Suomessa suurimmasta osasta nettihuumekauppaa vastaa muutama kymmenen isoa myyjää. Myytävänä on lähes kaikkia kuviteltavissa olevia huumeita.

– Käyttöannoksina mitattuna siellä myydään ylivoimaisesti eniten kannabistuotteita, kakkosena tulee amfetamiini ja erilaiset psykedeelit.

Alustoista ehkä suosituin on Silkkitie-niminen nettibasaari.

– Se toimii kuten huuto.net. Myyjät ilmoittavat mitä myyvät, ostajat maksavat tuotteet virtuaalivaluutalla ja lähettävät postitusosoitteen Silkkitien viestijärjestelmällä, Nurmi sanoo.

Huumekauppaa käydään myös esimerkiksi Sipulikanava-nimisellä foorumilla.

Verkon osuus kaupasta kasvaa

Tullin Hannu Sinkkonen kertoo, että huumausainekauppaa on käyty verkossa vuodesta 2007. Tor-verkkoon perustettiin suomalaisia kauppoja, koska ulkomailta rajan yli myymällä myyjille tuli hävikkiä, kun aineita jäi tulliin.

– Alkuvuosina verkkokaupan määrä tuplaantui tai triplaantui joka vuosi. Kauppa kasvaa käyttöannoksilla mitattuna edelleen, mutta ei yhtä voimakkaasti kuin alkuaikoina.

Perinteinen kauppa on Sinkkosen mukaan edelleen ylivoimaisesti verkkokauppaa suurempi. 

Lue myös:

    Uusimmat