Venäläistä ex-toimittajaa, avaruusviraston työntekijää syytetään salaisen tiedon antamisesta Nato-maalle – myös hänen isänsä kuolemassa epäselvyyksiä

Entinen venäläinen toimittaja ja viime kuukaudet Venäjän avaruusvirastossa työskennellyt Ivan Safronov on pidätetty. Häntä syytetään maanpetoksesta.

Maan turvallisuuspalvelu FSB pidätti miehen eilen hänen kerrostaloasuntonsa ulkopuolella.

Venäjän viranomaisten mukaan Safronov on antanut salaista tietoa Nato-maalle, jota ei kuitenkaan ole nimetty.

Reuters kertoo, että Safronov oli huutanut oikeustalon ulkopuolella ennen hänen yleisöltä suljettua kuulemistaan: ”En ole syyllinen!”

Hän kiisti kaikki syytteet myös talon sisällä.

Kirjoitti maanpuolustusaiheista

Oikeus päätti, että epäilty tulee pysymään tutkintavankeudessa kaksi kuukautta 6. syyskuuta asti.

Safronov raportoi aiemmin urallaan maanpuolustukseen liittyvistä aiheista kahdelle venäläiselle lehdelle, Kommersantille ja Vedomostille.

Venäläiset journalistit ovat pöyristyneitä Safronovin maanpetossyytteistä.

Joukko toimittajia osoitti mieltä sekä tukensa epäillylle FSB:n päämajan edessä, kunnes tulivat pidätetyiksi.

Jopa valtion rahoittaman televisiokanavan RT:n päätoimittaja Margarita Simonyan twiittasi kielteiseen sävyyn pidätyksestä.

– Olisi hyvä saada selitys, mistä Safronovia tarkalleen syytetään. Toimittajan työn tekemisessä ulkomaille ja toimimisessa vieraalle vallalle on suuri ero, Simonya linjasi.

Venäjän viranomaiset ovat kommentoineet, ettei syytteet liity Safronovin toimittajan töihin. Avaruusvirastosta puolestaan valotettiin, että syytetyllä ei ollut pääsyä salaisiin tietoihin eivätkä syytteet liity hänen työhönsä avaruusvirastossakaan.

Myös isän kuolemassa epäselvyyksiä

Erikoista tapauksessa on myös se, että Safronovin isän kuolemassa epäiltiin olleen epäselvyyksiä.

Vuonna 2007 isän, joka oli myös nimeltään Ivan, kerrottiin tehneen itsemurhan hyppäämällä kerrostalon viidennestä kerroksesta.

Hän työskenteli niin ikään Kommersant-lehdessä, ja silloisten työkaverien mielestä hänellä ei ollut syytä tehdä itsemurhaa. Heidän mukaansa hänet murhattiin. Myös MTV uutisoi asiasta silloin.

Guardianin mukaan isä Safronov olisi tehnyt artikkelia maapuolustukseen liittyvistä sopimuksista Venäjän, Iranin ja Syyrian välillä.

Nyt syytettynä olevaan Safronovia odottaa 20 vuoden vankeustuomio, mikäli hänet todetaan syylliseksi.

Hänen oikeudenkäyntinsä pidetään todennäköisesti suljettujen ovien takana asian arkaluontoisuuden vuoksi.

Venäjällä presidentti Vladimir Putinin valtakausi jatkunee 30-luvulle 8:42
Katso videoraportti: Putinin valtakausi on jatkumassa 2030-luvulle.

Lue myös:

    Uusimmat