Mainos

Venäjän mafia toimii Suomessakin, sanoo tutkija – suomalaiset tekevät mafian likaisen työn

Yksi maailman arvostetuimmista Venäjän-tutkijoista Mark Galeotti kertoo MTV Uutisten haastattelussa, että venäläinen mafia operoi myös Suomessa. Kovaksi keitettyjen gansterien aika on kuitenkin ohi ja nykyään mafian toiminta on yrittäjämäisempää: rahanpesua, prosituutiota, huumekauppaa sekä hakkerointia.

Brittiläinen Mark Galeotti on yksi maailman arvostetuimmista Venäjän-tutkijoista. Itänaapuriamme jo 30 vuotta tutkinut Galeotti kertoo, että Venäjän poliittinen ja taloudellinen järjestelmä syntyi aikana, jolloin mafia oli kaikkialla. Tavallaan mafia on ollut mukana alusta asti.

Galeottin mukaan valtio määrää kaapin paikan nyky-Venäjällä. Järjestäytynyt rikollisuus kykenee kukoistamaan maassa niin pitkään, kuin siitä on hyötyä valtiotasolla.

– Vielä 1990-luvulla saatettiin miettiä kuka on todellinen vallanpitäjä. Putinin aikakaudella valtio päättää asioista, Galeotti kertoo.

"Mafiavaltio on elokuvista ja televisiosta tuttu karikatyyri"

Venäjää kutsutaan joskus mafiavaltioksi. Galeotti pitää kuvausta ongelmallisena siksi, että siihen sisältyy oletuksena, että gangsterit hallitsevat Kremliä tai toisin päin. Kreml asettaa rajat, joita ganstereiden ei ole syytä ylittää.

– Mafiavaltio on elokuvista ja televisiosta tuttu karikatyyri. Valtio ja rikollisuus elävät eri maailmoissa eikä voi puhua yhdestä ja samasta asiasta, Galeotti toteaa.

Neuvostoajan mafiasukupolvi eroaa merkittävästi uudesta sukupolvesta, joka on nyt astumassa valtaan venäläisessä rikollismaailmassa. Galeotti kertoo, että kovien työleireiltä selvinneiden ja tatuoitujen gangstereiden aikakausi on päättymässä.

Uusi sukupolvi koostuu liikemiehistä, jotka sattuvat operoimaan järjestäytyneessä rikollisuudessa.

– Uutta sukupolvea on vaikea havaita, sillä he harrastavat muun muassa hyväntekeväisyyttä ja ovat tekemisissä politiikan kanssa, Galeotti pohtii.

Venäjän mafia suosii sopimuksia

Galeotti kertoo, että venäläinen mafia operoi myös Suomessa, mutta on tärkeä ymmärtää, mitä sillä tarkoitetaan. Venäläiset rikolliset suosivat sopimusten tekemistä.

90-luvulla venäläinen mafia yritti päästä valtaan monien valtioiden rikollispiireissä. Heidät kuitenkin torjuttiin. 2000-luvulle tultaessa mafian toiminta muuttui yrittäjämäisemmäksi ja he ryhtyivät järjestämään erilaisia palveluita, kuten rahanpesua, prosituutiota, huumekauppaa sekä hakkerointia.

Nykyään, he eivät itse liiku Suomen kaduilla vaan tekevät yhteistyötä suomalaisten kanssa, jotka hoitavat likaisen katutyön.

– Kytkökset venäläiseen organisoituun rikollisuuteen tekevät heistä huomattavasti vahvempia ja vaikeampia hallita, Galeotti painottaa.

Voisiko mafia vaikuttaa suomalaisiin poliitikkoihin?

Jos venäläinen mafia tahtoisi vaikuttaa suomalaisiin poliitikkoihin, se tapahtuisi korruption kautta. Galeottin mukaan lännessä kiinnitetään liikaa huomiota venäläisten levittämään disinformaatioon.

– Korruptio huolestuttaa minua eniten Kremlin ja venäläisen rikollisuuden käyttämänä työkaluna, Galeotti toteaa.

Lähestyvät eduskuntavaalit eivät tutkijan mukaan kiinnosta Venäjän mafiaa siksi, että siitä ei olisi heille mitään hyötyä. Kreml sen sijaan seuraa vaaleja herkeämättä, vaikkei Galeottin arvion mukaan yritä suoraa vaalivaikuttamista.

– Luulen, että Kreml on tajunnut, kuinka hankalaa vaaleihin puuttuminen on. Venäläiset yrittävät luultavasti maksimoida vaaleista syntyvän jännitteen sekä jakautumisen sekä vahvistaa myrkyllistä ilmapiiriä maan sisällä, Galeotti kertoo.

Venäjän mafian tulevaisuus

Venäläinen mafia on jo nyt globaali, lähes kaikilla mantereilla operoiva toimija. Rikolliset katsovat tulevaisuuteen liiketoiminnan ja verkostoitumisen kautta.

– Mafian näkökulmasta on helpompi ulkoistaa katutason toiminta paikallisille rikollisille, Galeotti summaa.


Oikaisu 14.3.2019 klo 16.38, korjattu "Kreml" oikeaan muotoon.

15.3.2019 klo 09.21, korjattu kirjoitusvirheitä.

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja