Venäjän kaksoiskansalainen urkki tuhansien ihmisten tietoja HUSissa – väittää syyksi pelkkää uteliaisuutta
KRP selvittää, kävikö useiden tuhansien ihmisten tietoja HUSissa urkkinut Suomen ja Venäjän kaksoiskansalainen tietoja läpi silkasta uteliaisuudesta.
Urkinta paljastui viime keväänä. HUSin työntekijä oli tehnyt luvattomia hakuja väestötietojärjestelmään ja HUSin potilastietojärjestelmään yli kolmen vuoden ajan.
Kohteena oli sekä HUSin henkilökuntaa että asiakkaita. Urkkija pääsi käsiksi muun muassa ihmisten perustietoihin sekä listaukseen mahdollisista käynneistä ja hoitojaksoista. Henkilö oli etsinyt tietoja myös ihmisten perhesuhteista.
Tutkinnan alkuvaiheessa uhreja epäiltiin olevan jotain satoja. Sittemmin rikosepäily on paisunut huomattavasti.
Yle uutisoi aiemmin tällä viikolla, että tällä hetkellä KRP arvioi urkinnan kohteeksi joutuneen useita tuhansia ihmisiä. Uhreja on ympäri Suomen. Kaikkia ei ole vielä tavoitettu.
Pelkkää uteliaisuutta?
Tietosuojarikoksesta epäillyn henkilön työsuhde on sittemmin purettu.
KRP:n kuulusteluissa henkilö on selittänyt toimintaansa uteliaisuudella. Poliisi paljasti tämän jo tutkinnan alkumetreillä.
Tapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Tiia Grönberg kertoo nyt, että viranomaiset selvittävät selityksen todenperäisyyttä edelleen.
– Henkilöä on kuulusteltu, ja kaikki mitä hän on kertonut pyritään tarkistamaan, Grönberg sanoo.
Toistaiseksi mitään muuta selitystä ei ole löydetty. KRP:n käsityksen mukaan urkittuja tietoja ei ole esimerkiksi välitetty eteenpäin.
Oman mausteensa soppaan antaa kuitenkin se, että urkkija on Suomen ja Venäjän kaksoiskansalainen.
Grönberg ei kommentoi tai vahvista MTV Uutisten tietoja urkkijan henkilöllisyydestä tai kansalaisuudesta. Hän sanoo, että poliisi ottaa joka tapauksessa huomioon "kaiken".
– Kaikki otetaan huomioon kun selvitetään, minkä takia joku on halunnut näin suurta määrää tietoja katsoa. Mutta mitään motiivia ei ole toistaiseksi selvinnyt uteliaisuuden lisäksi, hän toteaa.
Ministeri uhrien joukossa
Tiedolla epäillyn kaksoiskansalaisuudesta on merkitystä, sillä muun muassa suojelupoliisi on aiemmin varoitellut kaksoiskansalaisuuteen liittyvistä turvallisuusuhista useissa eri yhteyksissä.
Venäjän lakien mukaan sen kansalaisten on autettava Venäjän turvallisuusviranomaisia pyydettäessä. Sääntö voi altistaa ulkomailla asuvat Venäjän kansalaiset painostukselle.
Tiedossa ei ole, onko HUSin urkintatapauksella tällaista ulottuvuutta. Voi kuitenkin olettaa, että viranomaiset ovat selvittäneet tätäkin mahdollisuutta muiden lomassa.
Jonkinlaisia turvallisuuspoliittisia huolia asia on herättänyt, sillä viime keväänä Sanna Marinin hallitus sai selvityksen tapauksesta. Suomen Kuvalehti uutisoi toukokuussa, että urkittujen henkilöiden joukossa oli hallituksen tuolloinen ministeri.
Asian ytimessä -ohjelma kertoi keväällä, että tietoturvaloukkauksesta epäillyn henkilön erityisenä mielenkiintona olivat juuri julkisuudesta tutut henkilöt.
On siis mahdollista, että tuhansien uhrien joukossa on muitakin merkittäviä henkilöitä.
Uhreille kirje
Tutkinnanjohtaja Grönbergin mukaan tapauksen esitutkinta jatkuu tällä hetkellä muun muassa urkinnan kohteeksi joutuneiden ihmisten tavoittelulla.
Poliisi lähestyy uhreja kirjeitse. Viestissä ohjeistetaan, miten urkinnan kohteeksi henkilön tulee jatkossa toimia.
Vaikka uhrien määrä on esitutkinnan edetessä kasvanut merkittävästi, urkkijan ei kuitenkaan uskota päässeen käsiksi enempiin tietoihin kuin aiemmin on kerrottu.
Grönbergin mukaan urkittujen tietojen laatu ja laajuus on saatu HUSissa selvitettyä hyvin.
HUSissa on paljastunut viime aikoina muitakin urkintatapauksia. Ylen mukaan poliisi on tutkinut tapausta, jossa lähihoitajan epäillään katselleen Apotti-tietojärjestelmästä lähes 1 000 potilaan tietoja luvatta.
Asiasta tiedottaessaan HUS kertoi selvittävänsä myös kahta muuta urkintatapausta.
Uusimmat
-
07:15
Ruokavaara, jota ei aina tule ajatelleeksi: "Voi joutua juoksemaan loppupäivän vessassa"
-
07:15
Paljastuksia Salkkarit-tähdistä – Esko Kovero ja Pete Lattu hulvattomassa testissä!
-
07:01
Huimat torjunnat rangaistuspotkuista – ManU-hylkiö nousi sankariksi Italiassa
-
06:50
Mistä Amerikka äänestää? MTV Uutisten ja Tiedekulman tapahtumasarja avaa Yhdysvaltojen suuria kysymyksiä
-
06:31
Kia oli "koko ajan kipeänä" – kun hän pääsi fitnessissä irti, seuraavasta käänteestä tuli suuri
-
06:30
Miksi lounaan jälkeen väsyttää? Viisi vinkkiä, joiden avulla jaksat loppupäivän paremmin
-
06:30
Aviva odotti kuolemaa pimeässä Hamasin tunnelissa ja seurasi julmaa kidutusta: "He eivät antaneet minun edes itkeä"
-
06:16
Kommentti: Lasten ahdistelu somessa on arkipäivää – onko ratkaisuyritys ongelmaan lopulta rangaistus tekijälle vai lapselle?
-
05:55
Esapekka Lappi puhuu ristiriitaisesta roolistaan – tapahtumat Suomessa asettuvat uuteen valoon: "Jos löytää kuvamateriaalia, näkee, mitä siinä käy"
-
05:48
MTV Uutiset kohtasi yli 200 lasta, jotta me kaikki ymmärtäisimme, mitä he oikeasti näkevät somessa
-
05:38
Pakistanissa voimakkaita räjähdyksiä – kuolleet ulkomaalaisia
-
05:23
Hamasin yllätyshyökkäyksestä on kulunut vuosi, iskut jatkuvat – MTV seuraa
-
05:16
Eduskuntatalon töhryjen siivous jatkuu ja voi pitkittyä
-
05:12
Alastonkuvia ja asuinpaikan kyselyä – kymmenet lapset kertovat tuntemattomien yhteydenotoista: "Voisivatko aikuiset etsiä ikäistään seuraa?"
-
00:00
Kaksi kuollut auton törmättyä päin rekkaa Pälkäneen keskustan kohdalla – auto roihahti liekkeihin
-
00:00
Viikkohoroskooppi
-
23:55
Libanonin valtionmedia: Israel iskenyt taas Beirutiin – MTV seuraa
-
23:30
Madonnan pikkuveli on kuollut
-
23:05
"Korkean uhan" tulivuori alkanut järisyttää maata ennätystahtiin Yhdysvalloissa
-
22:55
NHL-seuralta useita suomalaispäätöksiä – Anttoni Honka lainalle Eurooppaan
-
Lataa lisää