Miesten uskotaan toimineen lähestulkoon koko maassa, Etelä-Suomi mukaan lukien.
Vakoilusta epäiltynä olevat 37- ja 40-vuotiaat ruotsalaismiehet ovat tänään tiistaina lähteneet takaisin Ruotsiin, kertoo vanhemman miehen asianajaja MTV Uutisille.
– Päämieheni on lähtenyt takaisin Ruotsiin, ja tiedän myös että toinenkin epäilty on lähtenyt, sanoo asianajaja Paul Henriksson MTV Uutisille.
Hän sanoo, että epäily vakoilusta kiistetään edelleen, eikä poliisilla ole "mitään konkreettista".
MTV Uutisten tietojen mukaan epäillyt ovat veljeksiä. Miehet olivat vangittuina viikon ajan syytä epäillä -periaatteella epäiltynä vakoilusta.
Uskotaan toimineen koko maassa
Miesten on aiemmin uutisoitu syyllistyneen epäiltyyn vakoiluun Pohjois-Suomessa.
Tapauksen tutkinnanjohtaja Jussi Luoto kertoo kuitenkin MTV Uutisille, että miesten uskotaan toimineen lähestulkoon koko maassa, Etelä-Suomi mukaan lukien.
Hän ei tarkemmin kommentoi miesten kulkua tai miten he saapuivat maahan. Miesten laajemmasta liikkumisesta uutisoi aiemmin Hufvudstadsbladet.
Luoto kertoo, että epäilykset miesten toiminnasta heräsivät näiden valitsemien kohteiden vuoksi. Hän luonnehtii niitä huoltovarmuuden kannalta kriittisiksi kohteiksi, mutta ei lähde yksilöimään niitä tarkemmin.
Luoto kertoo, että valokuvausta koskevien havaintojen lisäksi poliisi selvittää, millä muilla tavoilla mahdollista tiedonhankintaa on Suomessa tehty.
Keskusrikospoliisi kertoi tänään tiistaina, ettei miesten vangitsemiselle vaadita jatkoa, mutta miehiä epäillään edelleen vakoilusta.
Asian esitutkinta jatkuu edelleen.


