Venäjän hyökkäyssota hajottanut ja yhdistänyt perheitä – "Ainakin täällä kellarissa on joku muukin, vaikka hän sitten vain marisisi"

Siverskissä ikkunat helisevät edelleen yötä päivää, ja maanalaisissa suojissa kuuluu jatkuvana etulinjan tykistötulen pauhu. Meteli on sijoilleen jääneille asukkaille muistutus siitä, että Siversk sijaitsee edelleen tykkien kantaman sisällä. Etulinja on nykyisellään noin kymmenen kilometrin päässä kaivoskaupungista.

Murenetseilla ei ole puhelinyhteyksiä, juomaveden saatavuus on rajallinen ja ainoa lämmön lähde on puuhella.

– Kesällä kokkasimme kadulla. Se oli aina pelottavaa, mutta ainakin pystyimme menemään ulos, 66-vuotias Ljudmila sanoo.

Talviolojen pahentuessa Ljudmila on scifikirjallisuutta lukemalla pyrkinyt pakenemaan paitsi vallitsevaa tilannetta myös ottamaan taukoa aviomiehensä kanssa kiistelystä.

– On hyvä, että asuntomme on lähellä. Voin helposti käydä hakemassa uuden kirjan, hän sanoo osoittaen ylöspäin.

"Ainakin täällä kellarissa on joku muukin"

Oleksandr ja Tamara Sirenko puolestaan ovat pyrkineet hallitsemaan stressiä esimerkiksi halkojen hakkaamisella ja niiden kasaamisella. Kellarin suojassa vietetyt kahdeksan kuukautta ovat kuitenkin ottaneet veronsa.

– Aluksi, kyllä, oli vaikeaa olla jatkuvasti yhdessä ja yhdessä ja taas yhdessä. Niin kuin meillä on tapana sanoa, jos syöt joka päivä puuroa, muutaman päivän päästä haluat keittoa, Oleksandr Sirenko sanoo.

– Aikamme kellarissa ei lähentänyt meitä, hän lisää naurahtaen ja osoittaa erillään olevia sänkyjä.

Miehen mukaan nukkumajärjestely ei ole muuttunut kellarikuukausien myötä.

Tämän jälkeen hänen äänenpainonsa vakavoituu ja hän painottaa, että elämä olisi paljon synkempää ilman Tamaran seuraa.

– Ainakin täällä kellarissa on joku muukin, vaikka hän sitten vain marisisi, Oleksandr sanoo.

Hän näyttää selvästi olevan ylpeä siitä, miten pitää huolta vaimostaan. Tamara on diabeetikko, ja hänen turvonneesta jalastaan pitää vaihtaa side päivittäin.

– En anna vaimolleni tilaisuutta masentumiseen. Suojelen häntä, jotta hän kokisi vähemmän sotaa ja ahdistusta, Oleksandr jatkaa.

– Hän tietää, että olen vitsailija. Vitsailen kaikkien kanssa riippumatta siitä, onko sota käynnissä vai ei. En anna hänen päätyä pahalle tuulelle.

Tamara nyökkää ja kertoo, ettei kestäisi kaikkea yksinään.

Sirenkot ovat yhtä mieltä siitä, että he ovat paljon onnekkaampia kuin ne, joiden puolisot ovat kuolleet sodassa.

Vaikea kotiinpaluu

Kaupungin toisella puolen 56-vuotias Iryna Pavlova on käyttänyt viikonlopun yrittäen saada käsiinsä aviomiehensä kuolintodistusta.

Pavlovan mies Viktor sai surmansa heinäkuussa rypälepommi-iskussa sen jälkeen, kun Pavlova oli itse paennut turvaan maan länsiosaan, jossa hän edelleen asuu.

Kyynelehtivä Pavlova kuvailee paluuta Siverskiin vaikeaksi. Hän on ensimmäistä kertaa kotona miehensä kuoleman jälkeen.

– Hän tietää, että olen täällä, Pavlova sanoo uutistoimisto AFP:lle.

– Haluan pysyä hänen lähellään.