Venäjä aloittaa kolmipäiväisen ydinaseharjoituksen.
Venäjän puolustusministeriö kertoo maan asevoimien harjoittelevan ydinaseiden käyttöä seuraavan kolmen vuorokauden ajan. Harjoituksissa laukaistaan sekä ballistisia että risteilyohjuksia Venäjän alueella.
Politico kertoi, että Venäjän ja Valko-Venäjän harjoitus taktisten ydinaseiden käytöstä alkoi oikeastaan jo maanantaina. Valko-Venäjän puolustusministeriön mukaan harjoituksella testattiin armeijan valmiutta ydinaseiden käyttöön eri osissa maata. Puolustusministeriön mukaan harjoitus ei ole suunnattu mitään valtiota vastaan eikä aiheuta turvallisuusuhkia alueella.
Venäjän puolustusministeriö ei maanantaina vahvistanut, että mailla olisi yhteinen harjoitus.
Venäjä alkoi siirtää taktisia ydinaseitaan Valko-Venäjälle vuonna 2023. Venäjän presidentti Vladimir Putin on tehnyt selväksi, että määräysvalta niiden käytöstä säilyy Moskovassa.
Sunnuntaina Ukraina teki sodan suurimman drooni-iskunsa Moskovaan.

