Varmista pienemmät asumiskustannukset – panosta tähän jo rakennusvaiheessa
Panostatko oikeisiin asioihin jo talon rakennusvaiheessa?
Rakennusten koko elinkaaren lämmitysmenot sekä lämmitykseen liittyvät päästöt päätetään jo rakentamisen aikana. Tämän takia talon vaipparakenteet pitäisi eristää mahdollisimman tehokkaasti, jolloin lämpö ei pääse vuotamaan ulos. Näin pystytään takaamaan mahdollisimman energiatehokas perusta rakennukselle – energiantarve vähenee, rahaa säästyy ja päästöt pienenevät.
Rakentamisen energiatehokkuuteen on viime vuosina kiinnitetty huomiota niin yksityisten kodinrakentajien, rakennusliikkeiden kuin yhteiskunnankin taholla.
Yksityiset kodinrakentajat haluavat rakentaa asuntonsa siten, että lämmityskustannukset olisivat mahdollisimman alhaiset myös pidemmällä tähtäimellä ja että asunnon lämmitys olisi mahdollisimman ekologista. Vaipparakenteiltaan tehokkaasti eristetty talo tarjoaa hyödyn jo ensimmäisestä asumisvuodesta lähtien ja käytetyn energian hinta määrittää sen, kuinka nopeasti energiatehokas eristäminen on maksanut alkuinvestoinnin takaisin.
Esimerkiksi sähkölämmitteisessä pientalossa tehokkaasti lämmöneristetty ratkaisu tulee normaalia eristämistä edullisemmaksi jo 13 vuodessa ja kaukolämmitteisessä kerrostalossa parissakymmenessä vuodessa, kun laskennallisena korkokantana käytetään 0 prosenttia. Lisäksi asumismukavuus paranee hyvän sisäilman ansiosta.
Kuitenkin monesti erityisesti rakennusvaiheessa tehtävissä valinnoissa vaakakupissa painavat enemmän alhaiset investointikustannukset kuin pidemmän ajan kokonaishyöty. Tällöin maksajana toimii paitsi tuleva asukas myös yhteiskunta.
– Rakennusten rakenteellinen energiatehokkuus tukee myös Suomen energiaomavaraisuutta, kun säästetty energia jää esimerkiksi teollisuuden käyttöön, painottaa Ari Ilomäki, Rakennustuoteteollisuus ry:n tuoteryhmäpäällikkö.
Lompakkoystävällisempää asumista
Hyvin eristetty talo kuluttaa vähemmän energiaa, jolloin se on sekä lompakko- että ympäristöystävällisempi. Energiatehokas eristäminen puolittaa rakennusten vaipan läpi hukatusta lämmöstä aiheutuvat CO2-päästöt 50 vuoden elinkaarensa aikana, oli sitten kyseessä sähkölämmitteinen pientalo tai kaukolämmitteinen kerrostalo. Aihe on ajankohtainen, sillä myös EU-tasolla vaaditaan yhä ekologisempia ratkaisuja: rakennusten energiatehokkuusdirektiivi edellyttää, että kaikki rakennukset ovat 31.12.2020 jälkeen ”lähes nollaenergiarakennuksia”.
Erittäin hyvin lämmöneristettyjä rakennuksia löytyy Suomesta jo useita satoja ja niihin liittyvät tutkimustulokset kertovat rakenteiden hyvästä toimivuudesta ja turvallisuudesta. VTT:n pitkäaikaistutkimusten mukaan kosteusriskit eivät siis kasva lämmöneristystä parannettaessa vaan kosteuden aiheuttamat ongelmat liittyvät pääosin veden tunkeutumiseen rakenteiden sisään, painesuhteiden hallinnan puutteeseen ja ilmavuotoihin rakenteiden lävitse.
Lähde: Rakennustuoteteollisuus RTT ry
Uusimmat
-
22:49
Räppäri Tupac Shakurin murhasta tehty pidätys
-
22:47
Venäjän hiihtotähdet edelleen pannassa – iso päätös vahvistui
-
22:47
Kova väite Venäjältä - Aleksandr Bolshunovin kotitaloon osunut
-
22:41
MTV seuraa Chilen MM-rallia: Kalle Rovanperä kävi ulkona tieltä! Teemu Suniselta pahaenteistä puhetta
-
22:17
YK aloittaa avustustehtävän Vuoristo-Karabahissa ensi kertaa kolmeen vuosikymmeneen
-
22:07
Pelicansin Michal Jordan ajettiin taas ulos – näin kommentoi Tommi Niemelä
-
21:36
MTV Uutiset tulvien valtaamassa New Yorkissa: "Aamu alkoi kahlaamalla – aika moni sanonut ärräpäitä"
-
21:34
Huippujalkapalloilija harkitsi peruuttamatonta tekoa – uhkaava tilanne sai onnellisen lopun
-
21:30
Näyttelijä Seela Sella ymmärtää Hitleriä, vaikka onkin juutalainen: "Hitlerissä tulee esille kaikki ihmisen puolet"
-
21:23
Vaimo narautti miehensä työpaikkaromanssista ja aloitti kiivaan taiston – pommitti salarakasta herjauksilla, seksiäänillä ja lasten valokuvilla
-
21:15
JYP-tähti hurmoksellisessa vireessä – Pelicans hävisi taas, TPS ei vieläkään
-
21:00
Tutkijat onnistuivat ensimmäistä kertaa näkemään galakseja yhdistävän "kosmisen verkon" hehkun
-
20:50
Esapekka Lappi korjasi harhaluulon rajusta ulosajostaan – "Ei mennyt lähellekään"
-
20:40
VPS:n ennätyksellinen putki katkesi – erikoinen tilanne hämmästytti Inter-valmentajaa
-
20:31
Rallikuski käveli vaivalloisesti pois ulosajopaikalta – nämä tyrmäävät kuvat kertovat miksi
-
20:15
Hammaslääkäri varoittaa neljästä yleisestä hammaspesuvirheestä
-
20:13
Katalaa tekoälyhuijausta havaittu maailmalla – rikolliset tekeytyneet uhrin lapseksi
-
20:03
Nähdäänkö terveysongelmista kärsinyt Ozzy Osbourne sittenkin vielä kiertueella? Paljasti vuoden 2024 suunnitelmansa
-
20:00
SM-liigan tähtipelaaja törttöili jälleen itselleen ulosajon – tätä kostoretkeä edelsi kyseenalainen tilanne
-
19:45
Aftenposten: Venäjä saattaa valmistella ydinkoetta Pohjoisella jäämerellä
-
Lataa lisää