Vanhempien koskettava pyyntö: Auttakaa sairasta tytärtämme näkemään maailmaa postikorttien kautta

Vakavasti sairaan pikkutytön vanhemmat toivovat ihmisten lähettävän hänelle postikortteja, joiden avulla tyttö pääsisi näkemään maailmaa kotoa käsin. 

Kolmevuotias Ellie Walton on taistellut harvinaista aivokasvainta vastaan jo kauan. Hän sairastui ollessaan vasta neljän kuukauden ikäinen, ja on joutunut siitä lähtien kärsimään lukuisista rankoista operaatioista. Ennuste ei kuitenkaan lupaa hyvää. 

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä. 

Tyttö on pienen elämänsä aikana käynyt läpi jo 17 leikkausta, joista 14 on kohdistunut hänen aivoihinsa. Tyttö on kärsinyt lisäksi aivokalvontulehduksesta sekä shokkitilasta. Kaiken kokemansa lisäksi hän joutuu käymään kemoterapiahoidoissa joka toinen viikko. 

Helpottaakseen tytön taistelua, vanhemmat julkaisivat nettisivuillaan koskettavan pyynnön, jonka avulla tytön elämänlaadun toivotaan parantuvan edes hieman. He toivovat ihmisten lähettävän tytölle postikortteja, joiden avulla hän voisi oppia paikoista, joihin ei itse pääse matkustamaan. 

Korteilla odottamaton vaikutus sairauden etenemiseen

Tyttö on saanut ympäri maailmaa postikortteja sen jälkeen, kun hänen äitinsä julkaisi koskettavan pyynnön kuusi viikkoa sitten. 

Tytön äiti sai idean postikorttien pyytämiseen omilta vanhemmiltaan. Tytön isovanhemmilla oli nimittäin tapana lähettää Ellielle kortteja matkoiltaan. Kortit tuottivat tytölle paljon iloa, ja niiden avulla hän oppi paljon maailman eri kolkista. Vanhemmat uskoivat postikorttien olevan hyvä tapa piristää tytön elämää. 

Oppimisen lisäksi ihmisten lähettämillä korteilla on myös syvällisempi merkitys. 

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä. 

– Tämä ei merkitse ainoastaan postikortteja, joilla hän näkee erilaisia paikkoja. Tämä osoittaa myös sen, että ihmiset uskovat hänen paranemiseensa, tytön äiti Sarah Walton kertoo Prayersforellie-nettisivuillaan.

Tyttö alkoikin pian pyynnön julkistamisen jälkeen saada satoja kortteja, joilla oli suurempi vaikutus kuin kukaan osasi kuvitella. Tyttö uhmasi lääkäreiden ennusteita osoittamalla paranemisen merkkejä. Viimeisimmässä tarkastuksessa hänen aivokasvaimensa todettiin pienentyneen.

Vaikka sitä ei tieteellisesti pystyttäisikään todistamaan, voidaan parantumisen ajatella olevan edes osittain korttien ansiota. 

Lähde: Foxnews

Lue myös:

    Uusimmat