Vanhemmat joutuivat lähtemään ambulanssilla sairaalaan – palomiesten toimintaa ylistetään

lapsi, aikuinen, käsi
Shutterstock
Julkaistu 28.02.2019 13:48

Hannakaisa Taskinen

hannakaisa.taskinen@mtv.fi

Amerikkalaispalomiesten toimintaa ylistetään.

Pohjois-Carolinan Harrisburgissa palomiehet vastasivat rutiininomaiseen tapaukseen, mutta päätyivät tekemään enemmän kuin työnkuvaan kuuluu, uutisoi paikallinen uutisasema Fox 26.

Palomiehet saapuivat tilanteeseen, jossa potilas piti kuljettaa ambulanssilla sairaalaan. Potilaan vaimon piti lähteä mukaan, mutta se olisi tietänyt perheen kahden pienen lapsen jäämistä yksin kotiin siihen saakka, että isovanhemmat pääsisivät paikalle.

– Joskus me teemme sen, mitä pitää tehdä, palomiehet kertoivat palolaitoksensa Facebook-sivuilla.

Jakamissaan kuvissa palomiehet poseeraavat perheen lasten kanssa. 

Palomiehet kertoivat päivityksessä, että isoisä olisi ehtinyt paikalle vasta puolen tunnin kuluttua, joten he päättivät ryhtyä lastenvahdeiksi 1- ja 7-vuotiaille pojille.

Jos päivitys ei näy, voit katsoa sen täältä

"Siisteimmät lastenvahdit ikinä"

Sosiaalisessa mediassa palomiesten toimintaa ylistettiin.

–Siisteimmät lastenvahdit ikinä! Jos heihin ei voi luottaa, kehen sitten? kommentoi Christina.

– Hienoa työtä, tyypit! Olette mahtavia, hehkutti Michelle.

LUE MYÖS:  Lapset pelkäsivät virkavaltaa – poliisi kävi maahan ja hoiti tilanteen suloisella tavalla

Kaikki uusimmat lifestyle-aiheiset artikkelit löydät täältä!

Lähteet: Fox 26, Yahoo

Tuoreimmat aiheesta

Hyvän mielen jutut