Vavise Twilight, True Blood ja Dark Shadows – entisaikojen vampyyrit eivät olleet kuin revitty Kauniista ja Rohkeista. Noidan käsikirjan anti vuodelta 1979 tutustuttaa sinut vampyyreiden karmeaan historiaan.
Vampyyreista ja muista verta imevistä olennoista on kerrottu tarinoita kaikkialla maailmassa. Vampyyriusko piti Eurooppaa pelon vallassa vuosisatojen ajan. Jo muinaiset kreikkalaiset pelkäsivät ihmisen kaltaisia paholaisia, jotka imivät ihmisverta. Roomalaiset taas tunsivat Strix-linnun, joka joi verta ja söi ihmislihaa. Sana vampyyri tulee todennäköisesti turkinkielen sanasta oupir, joka merkitsee verenimijää.
Tarinoiden mukaan vampyyrit olivat eläviä ruumiita, jotka palasivat kuolleista kummittelemaan ihmisille. Vampyyreiden uskottiin nousevan haudastaan auringon laskiessa lähteäkseen etsimään uhreja imeäkseen heidät kuiviin. Uhrit olivat usein vampyyrin elinaikanaan tuntemia ihmisiä.
Menneinä aikoina haudoista on nostettu tuhansia ruumiita etsittäessä merkkejä näistä pahoista olennoista.
Keitä vampyyrit olivat?
Vampyyreiden uskottiin usein olevan julmia rikollisia tai odottamatta kuolleita ihmisiä – eivät nuoria tai viehättäviä vaaleaihoisia olentoja. Tällaisia ihmisiä ei aina haudattu yleisen tavan mukaan, eikä hengen siksi uskottu pääsevän taivaaseen taikka helvettiin – vaan jäävän ruumiiseen. Tähän perustuu legenda vampyyrien kuolemattomuudesta. Paha jäi elämään maan päälle.
Karmeimmat vampyyritarinat ovat Itä-Euroopasta, missä muun muassa puolalaisten vampyyrien sanottiin kelluvan arkussaan veressä. Niiden venäläisten sukulaisten uskottiin imevän veren uhrin sydämestä. Yleensä vampyyrit kävivät mieluiten kiinni uhrin niskaan ja puhkaisivat ihon viiltävän terävillä hampaillaan saadakseen veren virtaamaan solkenaan. Veri säilytti vampyyrien ruumiin niin, ettei se mädäntynyt haudassa tavallisten ruumiiden tapaan. Jos vampyyrin arkku kaivettiin maasta, ruumis näytti nukkuvalta, ei kuolleelta.
