Vältteletkö hiilihydraatteja? Näin eri ruokavaliot vaikuttavat ihoosi
Vähähiilihydraattinen ruokavalio ja karppaaminen ovat kasvattaneet viime vuosina huimasti suosiotaan. Näin eri ruokavaliot vaikuttavat ihoosi, healt.com uutisoi.
Tiesitkö, että terveellinen ruokavalio ei vaikuta positiivisesti vain painoosi? Myös ihosi kiittää, kun valitset lautasellesi ravitsevia ruoka-aineita.
Välimeren ruokavalio
Kala, lehtivihannekset, oliiviöljy ja hedelmät ovat välimeren ruokavalion tähtiraaka-aineita. Tämä ruokavalio on kuulu sydänystävällisyydestään, mutta sen hyvät puolet eivät pääty tähän. Välimeren ruokavalio voi suojata sinua melanoomalta, uusin italialaistutkimus esittää. Salaisuus piilee omega3:ssa, joka pitää ihosolujen kalvot vahvoina ja joustavina. Oliiviöly, tomaatti ja punaviini sisältävät myös antioksidantteja, jotka suojaavat ihoa auringon haitoilta.
Kasvisruokavalio
Jätät sitten lihan ja muut eläintuotteet pois ruokavaliostasi terveydellisistä tai eettisistä syistä, syöt silloin luultavasti enemmän tuoreita kasviksia ja täysjyvätuotteita, mikä on hyvä uutinen erityisesti ihollesi. Tuoreissa kasviksissa on antioksidantteja, jotka neutralisoivat vapaita radikaaleja. Vapaat radikaalit lisäävät ryppyjä, maksaläiskiä ja muita ikääntymisen merkkejä ihollasi. Kasvisruokavaliossa on yleensä vähän rasvaa, joten muista nauttia myös oliivi- tai pellavasiemenöljyä, niin ihosi säilyttää kosteutensa.
Vähähiilihydraattinen ruokavalio
Kun vähennät valkoisen leivän, pastan ja sokerin käyttöä, stressihormonina tunnettu kortisolitaso alenee. Lisätessäsi ruokavalioosi täysjyvää, tuoreita raaka-aineita ja vähärasvaista lihaa, saat ihoystävällisiä antioksidantteja ja sinkkiä. Älä kuitenkaan syö liikaa rasvaista lihaa, sillä se voi lisätä vapaiden radikaalien tuotantoa, mikä voi häiritä normaalia solutuotantoa. Muista sen sijaan juoda paljon vettä ja valitse ruokavalioosi kalaa ja muita vähärasvaisia tuotteita. Syö antioksidantteja sisältäviä lehtivihreitä päivittäin.
Vähärasvainen ruokavalio
Tyydyttyneiden rasvojen vähentäminen ruokavaliosta on hyväksi sydämellesi ja vyötäröllesi. Eläinrasvan vähentäminen pitää myös vapaiden radikaalien tuotannon kurissa, jolloin ihosi ei vanhene ennenaikaisesti. Ihosi tarvitsee kuitenkin jonkin verran rasvaa. Valitse lautasellesi pähkinöitä ja oliiviöljyä. Elimistösi saa näin helpommin ihoystävällisiä antioksidantteja ja rasvaliukoisia vitamiineja. Myös solukalvosi ja orvasketesi vahvistuvat. Kokonaiskalorimäärästäsi ainakin 20 prosentin on hyvä olla rasvaa, mielellään tyydyttämättömässä muodossa.
Raakaruokavalio
Raakaruokavaliossa käytetään paljon pähkinöitä, itäneitä papuja ja viljaa. Ajatus on, että kun ruokaa ei kuumenneta, ruoka säilyttää ravintoarvonsa paremmin. Raakaruokavalio sisältää paljon ihoystävällisiä aineita, kuten pähkinöitä, avokadoa ja oliiviöljyä, jotka pitävät ihosolut vahvoina ja taipuisina. Mutta mikäli et syö lainkaan lihaa, vaarana on, ettet saa riittävästi rakennuspalikoita kollageenin tuotantoa varten.
Lue myös:
AVA, Maarit Rasi
Lähde: Health
Kuvat: Shutterstock
Uusimmat
-
18:45
Kiinassa ja Euroopassa leviävä keuhkokuume nosti huolen: Tepsivätkö ylikäytetyt antibiootit enää? "Ongelma kaikkialla"
-
18:41
Hämmentävä näytelmä jatkuu Dubaissa: Näin öljypomo saarnasi maailmalle ilmastokokouksessa
-
18:27
Poets of the Fallin alterego-yhtye esiintyi sadalle miljoonalle katsojalle – turvamiehet eivät olleet päästää laulajaa lavalle
-
18:13
Olli Jokinen vahvistaa MTV Urheilulle: Jättää SM-liigan
-
18:08
Raiteilla henkilövahinko – Helsingin ja Espoon välillä liikennöiville junille odotettavissa viivästyksiä
-
18:04
Hannes ja Netta Hyvönen odottavat lasta!
-
17:49
Jesse Puljujärvi palaa NHL:ään!
-
17:35
Kalle Samoojalle paikka golfin kohutulle kiertueelle: "Nyt muuttui ura aika kertaheitolla"
-
17:25
Nerokas tapa tehdä joulutortut! Testaa helpot kuusitortut
-
17:15
Suomen tunnetuin sirkus ja tivoli yhdistävät voimansa – johtaja aloitti oman kiertue-elämänsä jo viikon ikäisenä: "Naamasta näkyy, onhan se rankkaa"
-
17:11
Tyhjä tuoli odotti Nobelin rauhanpalkinnon saanutta vangittua aktivistia: "Iranin kansa voittaa sorron"
-
17:10
Iran syyttää vangitsemaansa ruotsalaisdiplomaattia tiedustelutoimista ja korruptiosta
-
17:07
Englannin naisten liigassa hurja yleisöennätys – Arsenalin kotistadion lähes loppuunmyyty
-
17:06
Tukholmassa juhlitaan Nobel-voittajia – rauhannobelin noutivat vankilassa istuvan iranilaisaktivistin lapset
-
17:02
Kumpi kolaroi autonsa, kumpi on ärsyttävämpi? Jaajo Linnonmaa ja Anni Ihamäki haastettiin leikkimieliseen testiin suorassa lähetyksessä
-
17:00
Sihvonen kysyy ja vastaa: Kumpi on kovempi juuri nyt – Tappara vai Ilves?
-
16:58
Korjauksia jää tekemättä ja vastikkeita maksamatta, konkurssi uhkaa: Näin kiristyvä taloustilanne raastaa taloyhtiöitä
-
16:32
Kaasujalkaa syytä keventää – ajokeli muuttui surkeaksi isossa osassa maata
-
16:27
Hiihdon kohukiellosta tyrmäävät seuraukset Ruotsissa – Isometsä: "Aivan täydellinen katastrofi"
-
16:25
Kerttu Niskanen kertoi Viaplaylle kamppailusta karmeissa olosuhteissa: "Keli huononi suunnattomasti"
-
Lataa lisää