Valtio maksaa Matti Nykäsen hautajaiskuluja 20 000 euroon asti – "Ministeriö arvioi, että tällainen summa olisi sopiva"

Valtio maksaa mäkihyppylegenda Matti Nykäsen hautajaiskuluja 20 000 euroon asti, kerrotaan urheiluministeri Sampo Terhon (sin.) esikunnasta.

Terhon erityisavustaja vahvisti aiemmin tänään MTV Uutisille, että valtio maksaa Nykäsen hautajaiskulut.

Kyseessä eivät ole valtiolliset hautajaiset, vaan valtio osallistuu vain kulujen kattamiseen.

Summa virkamiesten arvio

Terhon esikunnasta kerrotaan, että opetus- ja kulttuuriministeriö on valmis maksamaan kuluja 20 000 euroon asti.

– Ministeri Terho ja Nykäsen lähipiiri ovat keskustelleet asiasta ja ovat löytäneet yhteisymmärryksen, että tämä olisi sopiva tapa muistaa Nykäsen urheilusaavutuksia, Terhon erityisavustaja Toni Ahva kertoo MTV Uutisille.

Ahvan mukaan kulusumma on arvioitu virkamiestyönä ministeriössä.

– Sitä on arvioitu ministeriössä, ja tämä oli virkamiesten arvio, että tällainen summa olisi sopiva.

Terho halusi Nykäselle valtiolliset hautajaiset

Aiemmin Terho sanoi urheiluministerinä olevansa sitä mieltä, että Nykäselle voisi järjestää valtiolliset hautajaiset.

Myöhemmin urheiluministeri kertoi Nykäsen omaisten haluavan viettää hautajaiset perhepiirissä ilman valtiollisia seremonioita.

Nykyisin valtiolliset hautajaiset järjestetään presidenteille. Valtioneuvosto voi kuitenkin poikkeustapauksissa päättää hautajaisten järjestämisestä tai rahoittamisesta hyvin pitkäaikaisille pääministereille, eduskunnan puhemiehille ja henkilöille, joilla on erityistä kansallista merkitystä.

Lue myös:

    Uusimmat