Valtio hakee säästöjä herkästä paikasta – viljavarastot puolitetaan

Valtio suunnittelee leipäviljan varmuusvarastojen pienentämistä. MTV:n tietojen mukaan varastot puolitettaisiin niin, että viljaa riittäisi jatkossa kriisitilanteissa puolen vuoden ajaksi.

Kataisen hallituksen on määrä päättää lähiaikoina muutoksista, joilla voitaisiin säästää jopa 30 miljoonaa euroa.

Varmuusvarastointi on kallista, erityisesti leipäviljassa, jota pitää kierrättää jatkuvasti varastoissa.

Ympäri Suomea sijaitsevista varastoista vastaa Huoltovarmuuskeskus, jonka johto ei halunnut kommentoida asiaa. Myöskään huoltovarmuudesta vastaava työministeri Lauri Ihalainen (sd.) ei suostu arvioimaan muutoksia tässä vaiheessa.

Virkamiehet ovat valmistelleet asiaa poikkeuksellisen perusteellisesti ja pitkään.

MTV:n tietojen mukaan lääkkeiden, sairaalatarvikkeiden tai öljyn varmuusvarastoja ei pienennetä.

Öljyn varmuusvarastoinnissa valtiolla on järjestämisvastuu kolmen kuukauden ajalle ja öljy-yhtiöillä kahden kuukauden osalta.

Kritiikkiä kuuluu mallin rahoituksesta: St1:lle, Shellille ja ABC-ketjulle öljyä toimittava hankintayhtiö lisäisi valtion roolia huoltovarmuusjärjestelmässä.

- Toimintaympäristö on muuttunut paljon, suurimpana syynä öljyn hinnan nousu. Kymmenen viime vuoden aikana öljyn hinta on moninkertaistunut, samoin tämän järjestelmän rasitteet yhtiöille, sanoo North European Oil Traden toimitusjohtaja Henrikki Talvitie.

Valtio-omisteinen Neste Oil puolestaan pitää nykyistä öljyn varmuusvarastointia hyvänä järjestelmänä.

Lue myös:

    Uusimmat