Forssan Tammavaltikan kunniatauluun on 42 vuoden aikana kaiverrettu raviurheilumme kovimpien kilpatammojen nimet. Kisan kahdesti voittaneita on viisi ja vain yksi tamma on napannut Valtikan haltuunsa kolme kertaa.
Tammavaltikassa kolme voittoa on onnistunut saavuttamaan ainoastaan yksi hevonen, Racing Freedom vuosina 1997-1999. Tamman ensimmäisen voittojuoksujen kapellimestarina nähtiin Eero Hakkarainen, jälkimmäiset voitot ohjasti Jorma Kontio.
- Racing Freedom oli todella kestävä kilpatamma ja nuo voitot ovat ehdottomasti mieleenpainuvimmat koko Valtikan historiassa, kehuu MTV Sportin asiantuntija Juha Jokinen.
Puolenkymmentä tuplavoittajaa
Tuplavaltikkaan nimekkäästä voittajalistasta ovat yltäneet aikajärjestyksessä Meadow Trish, Charme Asserdal, Heddi Bilto, Hearts Lobell sekä Passionate Kemp – aikansa suurtammoja kukin.
Lauantaina Valtikan viime vuonna voittanut Jukka Kinnusen suojatti Amazing Soul voi saada nimensä edellä mainitun ryhmän jatkeeksi. Kovan vastuksen tarjoavat yhdeksän maamme kärkitammaa Venicen, Stoneisle Lilianin ja Twigs Voicin johdolla. Viimeksi mainitun voitto tietäisi ohjastaja Pekka Korvelle Tammavaltikan valtausta jo kuudennen kerran. Riina Rekilä on puolestaan ainoana naisohjastajana voittanut Valtikan Phoenix Hornlinella 10 vuotta sitten.
Lähetys Tammavaltikkaan päättyvästä T76-kierroksesta alkaa MTV:llä kello 17.00.
