Kesäkeleillä eräs ikävistä autoilijan yllättävistä tapahtumista on vesiliirto. Sen vaara vaanii etenkin voimakkaasti urautuneilla teillä, joilla vesi jää korkeaksi patjaksi uriin. Tämän vuoksi urissa ajamista kannattaakin välttää. Vesisateen alettua kuljettajan tulisi myös laskea ajonopeutta pienentääkseen vesiliirron riskiä.
Vesiliirron välttämisessä auttavat myös hyväkuntoiset renkaat ja oikeat ilmanpaineet. Lain mukaan kesärenkaiden minimiurasyvyys on 1,6 millimetriä, mutta rengasvalmistajien ja useiden yleisten suositusten mukaan turvallinen urasyvyys on noin 4 millimetriä. Rengaspaineet on hyvä tarkistaa aina ennen pitempiä matkoja ja asettaa ne kuormaan nähden sopiviksi.
Mikäli auto kuitenkin joutuu vesiliirtoon, on tärkeintä toimia rauhallisesti ja oikein. Ensimmäisenä tulee nostaa kaasu rauhallisesti pois ja manuaalivaihteisessa autossa painaa kytkin pohjaan. Ohjaus tulee pitää kulkusuunnassa siihen saakka, että pito palautuu. Turha ohjaaminen, jarruttaminen tai kiihdyttäminen ei nopeuta pidon palautumista.
Turvallisia kesäkilometrejä!
Uusimmat
-
23:26
Kreml: Ukrainan rajan läheisillä venäläisalueilla lähetettiin Putinin väärennetty puhe – MTV seuraa sotaa
-
22:52
Mitä astronautit syövät avaruudessa? Mars-lennoille kehitettiin nyt jotain ennennäkemätöntä
-
22:23
EU asetti pakotteita oppositioaktivisti Kara-Murzan vangitsemiseen osallistuneille venäläisille virkamiehille
-
22:16
Craig Breenin kumppani juoksi huippuajan – julkaisi kuvan koskettavasta yksityiskohdasta
-
22:13
Asuntokaupan myyntiluvut jatkavat karua linjaa: "Näin vaikeaa tilannetta ole ollut koskaan"
-
21:38
EKP:n pääjohtaja varoittaa hintapaineiden jatkuvan
-
21:31
Puolueeton Sveitsi kohtaa painetta muilta mailta – missä menee Sveitsin rajat?
-
21:15
Taksikuski Kari Pajunen kuristettiin tajuttomaksi kesken työvuoron Vantaalla – hyökkääjälle tuomio
-
21:00
"Joko voidaan avata samppanja?" – Salkkarit-Sallan pienokainen syntyy
-
20:56
Väite sotarintamalta: Ukraina saanut Leopard-tankkeja käyttöönsä taistelukentille
-
20:50
Joonas, 28, on valmis rakastumaan Love Islandilla – näin hän kuvailee unelmakumppaniaan
-
20:31
Lionel Messin lähdöllä miljoonaluokan seuraus
-
20:30
Leijonien MM-hyökkääjä teki NHL-sopimuksen
-
20:21
Nainen puukotti miestä 9 kertaa kuukausia jatkuneen lähisuhdeväkivallan päätteeksi – oikeuden mukaan "ei hengenvaaraa"
-
20:20
Miten Ukraina ja Venäjä mahtuvat samaan neuvottelupöytään Helsingissä? Näin vastaa ulkoministeriö
-
20:14
Näinkin voi käydä: Juoksumatto veti naisen leggingsit nilkkoihin kesken treenin
-
20:00
Nämä parit muodostuvat ensimmäisessä Love Island -jaksossa – varo juonipaljastuksia!
-
19:51
Elina Lampela seiväskisan voittoon Tshekissä
-
19:44
Yhdysvalloissa republikaanien presidenttiehdokaslista kasvaa – entinen varapresidentti Mike Pence ilmoittautui kisaan
-
19:21
Marketan poika joutui vankilaan – alkusokista toivottuaan äiti päätti toimia vankien hyväksi: "Minulla on nyt toivo"
-
Lataa lisää