Suomen ampumaurheiluliiton valmennuksen johtaja Leena Paavolainen meni sanattomaksi Pekingin olympialaisten haulikkonäyttämöllä. Paavolainen sai muutaman tunnin sisään todistaa kahta suomalaista olympiamitalia: Ensin Henri Häkkisen pronssia ilmakiväärissä ja myöhemmin Satu Mäkelä-Nummelan kultamitalia trapissa. Paavolaisen oli hankala löytää sanoja kuvailemaan tunteitaan.
- Uskomatonta. Sanattomaksi vetää. Täysin käsittämätöntä. Huhhuh.
Paavolainen nojasi haulikkoradan laidalla turva-aitaan ja etsi vastauksia.
- Kultaa ja pronssia. Ei voi muuta sanoa kuin että on käsittämättömän upeita urheilijoita. Satu oli loistava ja varma jo peruskisassa. Ammunta oli koko ajan parasta Satua, Paavolainen kehui.
Paavolaisen olemuksesta huomasi, että kaksi peräkkäistä olympiafinaalia otti koville katsomon puolella.
- Kun oli jo kerran tänään jännittänyt niin, että melkein nitroja kaipasi. Mutta eihän minun hermojen tässä tarvitsekaan kestää. Kunhan urheilijoilla kestää.
Oikeita asioita
Paavolainen korosti, että mitalit olivat ennen kaikkea urheilijoiden aikaansaannoksia.
- Sanoin Henristäkin, että se on Henrin mitali. Tämä on Sadun kulta ja hänen valmentajansa Matti Nummelan. He ovat tehneet todella kovasti töitä tämän eteen, Paavolainen kiitteli.
Mistä sitten löytyvät syyt suomalaisten ampumaurheilijoiden olympiamenestykseen?
- Olen nyt vähän sekaisin... en oikein osaa. Oikeita asioita on tietysti tehty. Aikainen valinta olympialaisiin oli meille sellainen. Urheilijat saivat valmistautua rauhassa. Olemme panostaneet myös valmentajien palkkaamiseen kahden vuoden ajan. Ja valmennusjärjestelmää on rukattu.
Vaikka Paavolainen oli sekaisin, ei tärkein unohtunut.
- Korostan, että urheilijat tämän tekivät. Nyt haluan päästä onnittelemaan Satua, nauttimaan tästä ja kuuntelemaan Maamme-laulua.
(MTV3-STT)