Vantaan Asuntomessukohteissa vilisee paljon valkoista, harmaata ja ruskean eri sävyjä, mutta harmonisten ja vaaleiden kokonaisuuksien keskeltä löytyy myös muutamia väripilkkuja.
Yksi esimerkki tämän vuoden Asuntomessukotien väripilkuista on kohde 40, Verso.
Versossa keittiö on mattamusta, olohuone liila ja työnurkkausta piristää vihreä. Kohteen sisustussuunnittelija Marja-Leena Kajander sanoo, että asukkaat kertoivat heti ensitapaamisessa, ettei heille tule valkoista kotia tai beigeä sohvaa.
– Liila ja vihreä olivat asukkaiden lempivärit, ja lähdimme sitten hakemaan värien välille sopivaa tasapainoa. Koska värit ovat koko seinänkokoisia, ajattelimme, etteivät ne saa hyökätä sieltä päälle. Värien on myös sovittava keskenään yhteen.

Kajander kertoo, että värikkään kohteen suunnitteleminen oli myös hänelle suunnittelijana mukavaa vaihtelua.
– Välillä kun lukee sisustuslehtiä, ei edes huomaa, että koti vaihtuu. Kaikki on valkoista ja valkoista. Värejä ei kannattaisi pelätä sen takia, että pelkää kyllästyvänsä niihin. Esimerkiksi maalatut seinät on melko helppo maalata uudelleen.




