Suomen kielen oppiminen on ensisijaisen tärkeää avioliittojen kautta Suomeen muuttaneille henkilöille, arvioidaan tuoreessa väitöstutkimuksessa.
Kasvatustieteen maisteri Jaana Anglén väitös korostaa suomalaisen puolison roolia avioliiton onnistumisella.
– Joissakin tilanteissa ulkomaalainen puoliso on vaarassa syrjäytyä ilman suomen kielen taitoa. Tilanne voi olla todella paha, jos puoliso ei saa tarvitsemaansa tukea ja apua suomalaiselta puolisolta. Nämä ulkomaalaiset puolisot ovat kanta-asukkaan armoilla, koska he ovat väliinputoajia monissa asioissa, Anglé sanoo.
Anglén mukaan suomalaiseen yhteiskuntaan kiinnittymisessä ja työllistymisessä on erityisiä haasteita EU-maiden ulkopuolelta ja erityisesti idästä Suomeen muuttavilla. Avioparin suomalaisen osapuolen on Anglen mukaan mieluummin kannustettava puolisoaan suomen kielen oppimiseen sen sijaan, että toimisi hänen tulkkinaan vuosikausia.
– Siitä voi kehkeytyä suhteen vakioriita. Vaikka puoliso tulisikin englannin kielellä toimeen, jää hän paitsi monista asioista, eikä kiinnittyminen Suomeen voi olla sataprosenttista. Silloin monet ovet ovat auki ja puolisot ovat valmiita muuttamaan helposti eri maahankin.
Osa koki luopuneensa suomalaisuudestaan
Väitöskirjaan Maahanmuuttajan puolisona Suomessa. Narratiivinen tutkimus kestävistä monikulttuurisista avioliitoista haastateltiin 11 suomalaista. Se tarkastetaan perjantaina Lapin yliopistossa. Tutkimuksessa suomalaispuolisot kokivat haasteelliseksi puolisonsa kulttuurin, jonka vuoksi osa koki joutuneensa luopumaan osasta itseään.
– Joissakin tilanteissa suomalainen ei enää tuntenut itseään täysin suomalaiseksi. Oli myös liittoja, joissa suomalaiset puolisot kokivat, että avioliitto ulkomaalaisen kanssa ei ollut muuttanut kummankaan puolison tapoja tai käsityksiä. He puhuivat itsestään maailmankansalaisina. Sitten oli myös henkilöitä, jotka tuntuivat olevansa aina väärässä paikassa, väärässä maassa. Tällöin halu muuttaa Suomesta saattoi olla korkea.
Avioliitoissa on seurannut vaikeuksia etenkin silloin, jos liitto on käytännön syistä jouduttu virallistamaan nopeasti. Omaehtoisesti solmitut suhteet kestivät paremmin niin yhteiskuntaan sopeutumista kuin tavanomaisiakin parisuhteen haasteita.
Uusimmat
-
07:01
Pernilla Böckerman ja Anssi Heikkilä saivat viimeksi kritiikkiä tuomareilta – kääntävät sen vahvuudeksi: "Se on oppimisen paikka, aina ei tule sitä hyvää palautetta"
-
06:41
Venäjän ohjusiskussa loukkaantuneiden määrä nousi yli kolmeenkymmeneen – MTV seuraa sotaa
-
06:27
Viileiden kesien odotetaan nousevan Lapin matkailuvaltiksi
-
06:24
Suomalaismies puuhasi vallankumousta USA:ssa ja sai FBI:n peräänsä
-
06:08
Haitin pääministeri vetosi YK:n yleiskokoukseen saadakseen kriisien kanssa kamppailevaan maahan kansainvälisiä joukkoja
-
05:46
Vesa osti 150 000 euroa maksaneen matkalipun avaruuteen yli kymmenen vuotta sitten – näin hän suhtautuu pian koittavaan matkaan
-
05:44
Italian ex-presidentti Giorgio Napolitano kuoli 98-vuotiaana
-
05:31
Kadonneen F-35-hävittäjän pilotti laskeutui asuintalon pihaan – seurasi eriskummallinen hätäpuhelu
-
05:13
Pohjoisessa alkaa pitkien öiden aika – tänään on syyspäiväntasaus
-
23:32
Kultaharkkoja, puolen miljoonan verran käteistä ja luksusavoauto – kotiratsia paljasti senaattorin korruptiokätkön Yhdysvalloissa
-
23:10
Tuska kasvaa Raumalla – Lukko-käskijä suorana: "On vähän koeteltu"
-
22:00
Tällainen olisi ollut Kiti Kokkosen seuraava Putous-hahmo – inspiraationa tuttu julkkis
-
21:55
Kanadan Trudeau julkisti yli 450 miljoonan euron tukipaketin Ukrainalle – "Olette historian oikealla puolella"
-
21:39
Salwan Momika suunnitteli jälleen Koraanin polttoa Ruotsissa – poliisi kielsi turvallisuussyihin vedoten
-
21:34
Ulosajetun Lukko-tähden kielenkäytöstä uutta tietoa
-
21:29
SM-liiga-ottelussa poikkeuksellinen kohu – nyt puhuu huutelun kohteeksi joutunut pelaaja: "Kannattaa miettiä, mitä sanoo"
-
21:20
"Aivan käsittämätöntä!" – Mestiksessä taottiin ällistyttävät lukemat jo ensiminuuteilla
-
21:11
Jokerit viritti uljaan kirin – yleisö huusi viime minuuttien alivoimamaalille
-
21:02
Laskuvarjohyppääjä laskeutui vauhdilla yksisarvisen päälle – riskialtis suoritus videolle
-
20:56
Helmareilta hämmästyttävä murskanäytös
-
Lataa lisää