"Vaikka eläisin keppikerjäläisenä, olisin silti tyytyväinen"

Viikkokyselyssämme kysyimme, kokevatko lukijamme olonsa masentuneeksi. Valtaosa koki elämässä ylä- ja alamäkiä, joihin liittyi myös alakuloisuuden tunteita. Ne eivät kuitenkaan päässeet hallitsemaan elämää.

Viikkokyselyssämme lukijamme paljastivat, kokevatko he olevansa masentuneita. Vastaajista 55 prosenttia koki olevansa toisinaan hieman alamaissa. Suru ei kuitenkaan vallannut koko elämää, vaan syvänteestä pääsi kohtuullisessa ajassa iloisemmalle mielelle.

"Ihmismielihän on varsin kummallinen. Ei aina tarvita mitään ihmeellistä draamaa tai muuta, kun jostain syystä vaan masentaa. Ja tätä masennusta en kutsu sairaudeksi, sillä se on oma juttunsa. Meillä naisilla on taatusti tutkitusti hormonien takia aika kausia jolloin masentaa, harmittaa, vaikka syy voi olla olematon. Itse oon tällainen, että aika ajoin kaikki masentaa ja niitä syitä sitten pohdiskelen itekseni. Loppujen lopuksi ei saisi tutkiskella itseään liika, se tuo lisää paineita ja kaikki alkaa taas kasaantua niskaan. Näin se vain menee. Toki tunnen miehiä, jotka kokee samoja viboja. Kuten alussa kirjoitin, ihmismieli on kummallinen." Nimetön

"Minulla on todettu sairaus nimeltä nivelpsori. Välillä aivan rauhallinen ja välillä "aktivoituu". Hallitsen tilanteen "aktiiviaikoinakin" jos ei lisäksi tule jotain muuta murhetta. Silloin mieli menee maahan, kuten nyt, kun liika on liikaa vaikka aika paljon kestänkin." Ellen

"Masennusdiagnoosi on, mutta onnekseni sekä avomiehen onneksi on keväästä lähtien tuntunut siltä, että voin hyvin. Satunnaisia alakulojaksoja tulee, mutta ne eivät ole samanlaisia kuin pahimpien masennuskausien aikana." tata

"Olen ollut jo monta vuotta alamaissa"

Jatkuva masentuneisuuden tunne vaivasi 38 prosenttia vastaajista. Moni koki olevansa tunteidensa kanssa yksin, eikä elämästä tuntunut toisinaan löytyvän mitään hyvää.

"No tuntuu, että kun joskus hetken menee hyvin, niin sitten taas tiputaan, kuin vuoristoradan mäestä alas, korkealta ja kovaa. Aivan järkyttävää, kun ei voi iloita mistään, etteikö taas heitellä pitkin seiniä, että Siitäs sait, mitäs pidit hauskaa..." Cardican

"Olen ollut jo niin monta vuotta alamaissa, että tokkopa edes tunnistaisin enää onnellisuutta, jos sellaista kohtaisin. Kukaan ei näe iloisen kuoren läpi, siispä olen aivan yksin. Minusta tulee varmaan katkera vanha akka." surusilmä

"Olen elänyt elämääni, en suorittanut sitä"

Vain kuusi prosenttia vastanneista ei kokenut olevansa masentunut. Vastaajat olivat huomanneet, että surumielisyys tuntuu olevan yleisempää kuin positiivisuus.

"En tiedä, mistä olen saanut peruspositiivisen luonteeni, joka tuntuu olevan niin kovin harvinainen näillä Pohjan perillä. Ei minulla mitenkään hirveän hyvin ole koskaan mennyt, mutta ehkä yksi tärkeä syy on se, etten piittaa pikkuasioista. Olen nähnyt ihmisten masentuvan, kun kaikki ei mene suunnitelmien mukaan. Entäs sitten? Kun yksi portti sulkeutuu, toinen avautuu. Elämän on mahdollisuuksia täynnä. Elämä on suuri seikkailu. Vaikka päättäisin elämäni keppikerjäläisenä, olisin silti tyytyväinen, sillä olen elänyt elämääni, en suorittanut sitä." Luonnonoikku

MTV3/Helmi

Kuvat: Shutterstock

Lue myös:

    Uusimmat