Tällä viikolla Helmi kysyi lukijoiltaan, mitä paljon povattu vuosi 2012 tuo tullessaan. 58 prosenttia vastaajista uskoi, että mitään ihmeellistä ei tule tapahtumaan. Osa kuitenkin odotti suurta mullistusta tai katastrofia.
Tämän viikon kyselyssä Helmi tiedusteli lukijoiltaan, mitä heidän mielestään tapahtuu vuonna 2012. Vuoteen on liitetty monia ennustuksia muun muassa maailmanlopusta: Mayojen kalenterisykli päättyy loppuvuonna 2012, ja myös Nostradamuksen on tulkittu ennustaneen suurta mullistusta juuri tuolle vuodelle.
58 prosenttia vastaajista totesi, että maailmanloppuennustuksia on nähty ennenkin, eikä mitään kummallista varmaankaan tapahdu. Moni piti ennustuksia maailmanlopusta tai muusta mullistuksesta vain huhupuheina, joihin heikkohermoiset uskovat.
"Tasaisin väliajoinhan se maailma on aina ollut loppumassa, milloin minkäkin ääriliikkeen tai höyrypään oppien mukaan. Vaan eiköhän tässä jatkossakin vaan elellä, päivä kerrallaan, kuten tähänkin asti." joopo joo
"Aina varoitellaan ja pelotellaan. Vähän kuten lapsen kasvatus, joka perustuu uhkailuun, lahjontaan ja kiristykseen." mää
"Maailmanlopun merkkejä voi nähdä missä ja milloin vain, jos haluaa ne tulkita niin. Mielestäni maailmanloppuhöpötys kuuluu samaan kategoriaan ihmislajin tai jonkin kulttuurin rappeutumishapatuksen kanssa. Syntiinlankeemuskertomuksen moderneja versioita. Ihmisen moraali rappeutuu ja sitä mukaan myös kulttuuri ja koko maailma." Mape
"Olen jo viidentoista vuoden ajan tutustunut erilaisiin maailmanlopun ennustuksiin koskien myös tätä 21.12.2012 koskevaa ennustetta ja minun on todisteisiin ja ennustuksiin uskovien antaville perusteluille vedoten todettava että uskomukset ovat vain ja ainoastaan uskomuksia. Nibirua ei ilmesty koska sen matka tänne olisi mahdottomuus. Mayakalenteri voi väittää että aurinko on Galaksimme keskustan suunnalla, mutta se ei pidä paikkaansa, kuten ei muutkaan sitä koskevat väitteet. Jos jotakin tapahtuu, niin sitä ei ole ennustettu, koska ennusteet ovat olleet tähän saakka sellaisia jotka on voitu todisteiden ja tiedon valossa kumota täydellisesti."