Ilmassa on jälleen vaaran tuntua, kun vauhko punainen jatkaa voittokulkuaan. Tulevan kevään trendinä nähdään punatuin huulin edustavia kohtalokkaita kaunottaria, vaikka kovasti ennustettiin, että vaaleat sävyt veisivät voiton.
Tulevana keväänä meikkitrendeissä sekoitetaan hitusen vanhaa ja uutta. Punaiset, viettelevät huulet jatkavat riemukasta voittokulkuaan trenditietoisten ja itsevarmojen naisten huulilla, vaikka alun perin keväällä 2013 ennustettiin nähtävän beigen ja nuden huulipunan sävyjä. Mattapintainen puna yhdistettynä kevyeen silmämeikkiin on kuitenkin tulevan kevään ykköstrendi, joka sopii aikuiselle naiselle kuin nakutettu.
Pradan kevään ja kesän 2013 mallistossa meikkitaiteilija Pat McGrathin käsistä nähtiin verenpunaisia, mattapintaisia huulia, jotka olivat rajattu näyttävästi, mikä saa huulet näyttämään isommilta ja uhkeammilta.
Jean Paul Gaultier puolestaan luotti tummaan ja dramaattiseen kirsikanpunaiseen, ja klassiseen punaiseen. Myös malleilla nähtiin mattapintaisia, helakanpunaisia huulia.




