Mausteisten sipsien aiheuttamat vatsaongelmat ovat aiheuttaneet amerikkalaisille terveyskeskuksille ylimääräistä päänvaivaa.
ABC-uutiskanavan mukaan amerikkalaisten terveyskeskusten päivystyspoliklinikoilla on viime aikoina todettu poikkeuksellisen paljon mahalaukun limakalvon tulehduksia ja muita sairaalahoitoa vaativia vatsaongelmia sekä aikuisilla että lapsilla. Lääkäreiden mukaan syy vatsaongelmiin on yllättävä: ihmiset syövät liikaa mausteisia ja tulisia sipsejä ja muita naksuja, jotka ärsyttävät vatsaa.
ABC-uutiskanavan haastattelema 12-vuotias poika kertoo syöneensä 20-30 pientä pussia supertulisia sipsejä kuukaudessa, kunnes alkoi kärsiä pahoista vatsaongelmista. Losangelesilainen lastenlääkäri Martha Rivera kertoo törmäävänsä jopa viiteen tai kuuteen vastaavanlaiseen tapaukseen päivittäin.
Keinotekoiset aromit syynä vatsavaivoihin?
Liian mausteiset ruoat voivat aiheuttaa vatsassa pH-tasapainon muutoksia, mikä voi johtaa tuskaisiin happovaivoihin. Syynä sipsien aiheuttamiin vatsaongelmiin ei kuitenkaan asiantuntijoiden mukaan ole välttämättä itse niiden tulisuus, vaan naksujen päällä olevat keinotekoiset, tulisuuden tunnetta aiheuttavat aromit.
– En ole huomannut, että kukaan olisi tullut vastaanotolle syötyään esimerkiksi liikaa tulista salsaa. Ongelmat ovat alkaneet vasta, kun näitä keinotekoisia aromeita sisältäviä naksuja tuli markkinoille , newyorkilainen lääkäri Rober Glatter muistuttaa.
Glatterin mukaan lapset jäävät helposti koukkuun rasvaisiin ja suolaisiin herkkuihin, mutta näissä sipseissä lisänä on vielä addiktoiva tulisuus.
– Se on melkein kuin ruokariippuvuutta. Etsitään ruoasta tulisuutta ja sen tuomaa jännitystä. Kokeillaan, että kuinka paljon pystytään kestämään. Olen nähnyt useita lapsia, jotka ovat syöneet viisi tai kuusi pientä pussillista sipsejä ja tulleet vastaanotolle huutaen kivusta, Glatter kertoo.
Lähde: ABC News
(MTV LIFESTYLE)
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää