Vaalit hävinneen Trumpin puheet kovenevat – väittää nyt Twitterissä, että yli 200 000 hänen ääntään olisi varastettu Bidenille ja miljoonia ääniä olisi mitätöity

Yhdysvalloissa presidentinvaalit hävinneen Donald Trumpin puheet vaalivilpistä kovenevat edelleen. Nyt hän väittää Twitterissä, että 221 000 Pennsylvaniassa hänelle annettua ääntä olisi vaihdettu Joe Bidenille.

Donald Trump myös väittää, että kaikkiaan 2,7 miljoonaa hänelle annettua ääntä on mitätöity.

Hän väittää Twitterissä, että muun muassa 221 000 Pennsylvaniassa hänelle annettua ääntä on väärennetty Joe Bidenin nimiin. Lisäksi vaalijärjestelmiä toimittavan Dominion olisi poistanut 941 000 Trumpille annettua ääntä.

Pennsylvania on vaalien kannalta tärkeä osavaltio, koska siellä eniten ääniä saanut ehdokas saa koko osavaltion valitsijat puolelleen.

Trumpin puheille vaalivilpistä ei ole löytynyt todisteita.

Twitter on merkinnyt lukuisia Trumpin viime päivien tviittejä mahdollisesti harhaanjohtaviksi, kuten myös tämän tuoreimman.

Trump pullikoi Bidenin virkaan nousua vastaan

Trump ei ole vieläkään hyväksynyt vaalitappiotaan.

Aiemmin tänään tuli julkisuuteen tieto siitä, että Yhdysvaltain ulkoministeriö ei ole välittänyt eteenpäin viestejä, joita valtionjohtajat ovat jättäneet tulevalle presidentille Joe Bidenille.

Ulkoministeriö on perinteisesti avustanut tulevaa presidenttiä yhteydenpidossa tarjoamalla muun muassa tulkkausapua, mutta istuvan presidentin hallinto on estänyt Bidenin henkilökunnalta mahdollisuuden käyttää ulkoministeriön resursseja. 

Biden on ollut yhteydessä muiden maiden johtajiin ilman ulkoministeriön avustusta. 

Lue myös:

    Uusimmat