UV-säteily on lähipäivinä vaarallisen voimakasta, jopa niin, että Ilmatieteen laitos suositteli tänään pysymistä sisätiloissa kello 11–15. Näin siksi, että jopa haitalliselle säteilylle voi altistua jopa varjossa.
Aikuisen on helppo välttää ulkona oleilua, mutta suuri osa kansasta – pienet lapset – viettää tänäänkin aikansa ulkona leikkien. Kaikkien vanhemmat eivät varmaankaan ole varautuneet UV-varoituksiin, joten suojaus saattaa olla sitä sun tätä.
MTV3 Uutiset selvitti, miten lasten suojaamisesta huolehditaan päiväkodeissa.
Ei erityisiä ohjeita
Helsingin kaupungin päiväkoteja ei ole tänään ohjeistettu poikkeavasti. Lastenhoidossa luotetaan työntekijöiden maalais- tai tässä tapauksessa oikeastaan kaupunkilaisjärkeen.
– Suurin osa pienistä lapsistahan on keskipäivän aikaan sisällä lepäämässä, silloin kun UV-säteily on korkeinta. Muutenkin noudatamme sitä periaatetta, että jos ulkona on liian kuuma, lapsia pidetään sisällä tai varjossa, kertoo Helsingin kaupungin sosiaaliviraston kehittämiskonsultti Pasi Brandt.
– Jos ollaan ulkona, niin lapsia rasvataan aurinkorasvoilla ja katsotaan, että lapsilla on sopivat suojavaatteet aurinkoa varten. Pihoja on myös erilaisia ja niissä on erilaisia maastoja - voidaan olla varjossa tai kuistilla, jos aurinko paahtaa kovin kuumasti.
Samat ohjeet kuin etelänreissuilla
Brandtin tiedossa ei ole, että helsinkiläispäiväkodit olisivat kyselleet ohjeistusten perään helteen vuoksi.
– Ei kaikista asioista kannata muutenkaan tehdä ohjeistusta. Kyllä päiväkotien henkilökunta ammattilaisena tietää, että lapsen iho palaa herkästi. Päiväkodissa huolehditaan tarkasti siitä, että lapsi ei unohdu aurinkoon ja että lapset pysyvät jatkuvasti suojattuna auringonsäteiltä.
– Lisäksi on tärkeää, että lapset juovat tarpeeksi. Käytännöt ovat siis ihan samanlaiset kuin omien lasten kanssa esimerkiksi etelänreissulla. Tärkeää on myös muistaa se, että ei palamista huomaa heti, joten henkilökunnan pitää olla hereillä ja huomata riskit ja rytmittää päivä lämpötilan ja sään mukaan.
