Uutissuomalainen: Asumistuen käsittely ruuhkautumassa – Kela odottaa 135 000 opiskelijan hakevan tukea

Yleisen asumistuen käsittelyssä on odotettavissa ruuhkaa, koska jatkavien ja uusien opiskelijoiden hakemukset ovat tulossa Kelan käsittelyyn samoihin aikoihin, Uutissuomalainen kertoo.

Uutissuomalaisen haastatteleman Kelan suunnittelija Mirja Peltosen mukaan tilanne näyttää pahalta, mikäli hakemukset ruuhkautuvat loppukesään.

– Nyt tahti tuntuu olevan tiivistymässä, Peltonen kertoo Uutissuomalaiselle.

Asumistuen käsittelyssä on ruuhkaisinta Peltosen mukaan heinä-elokuun vaihteessa. Tilanteen odotetaan helpottuvan syyskuun loppuun mennessä. Keskimäärin hakemuksen käsittely kestää tällä hetkellä kahdeksan päivää.

Opiskelijat siirtyvät yleisen asumistuen piiriin elokuussa. Uutissuomalaisen mukaan Kela odottaa yhteensä 135 000 opiskelijan hakevan asumistukea tänä vuonna. Tiedossa ei ole, montako heistä on jo hakenut tukea.


Lue myös:

    Uusimmat