Uusi liikennesääntö hämmentää autoilijoita – väärin ymmärretty ohje on poikinut satoja virhemaksuja
Moni autoilija on ymmärtänyt väärin uuden pysäköintiä koskevan liikennesäännön. Virhe on johtanut myös lukuisiin sakkoihin.
Viime vuoden kesällä voimaan astunut uusi tieliikennelaki sallii taajamassa vasempaan reunaan pysäköimisen myös kaksisuuntaisilla teillä.
Autoliiton mukaan moni autoilija tulkitsee lakia väärin ja saa pysäköintivirhemaksun liian lähelle suojatietä pysäköimisestä.
Ei autoa liian lähelle suojatietä
Helsingin kaupunki tiedotti elokuun puolivälissä, että kaupungissa oli kuluneen kuun aikana annettu 537 pysäköintivirhemaksua liian lähelle suojatietä pysäköimisestä. Näistä ajoneuvoista peräti 474, eli 88 prosenttia, oli pysäköity kaksisuuntaisen tien vasemmalle puolelle.
Nykyisen tieliikennelain mukaan ajoneuvon saa pysäyttää tai pysäköidä taajamassa vasemmalle puolelle tietä myös kaksisuuntaisella tiellä, jos se ei vaaranna tai haittaa liikennettä.
Ajoneuvoa ei kuitenkaan saa edelleenkään pysäköidä viittä metriä ennen suojatietä, risteävää pyörätietä tai pyörätien jatketta.
–Tuo viisi metriä mitataan liikenteen pääasiallisesta lähestymissuunnasta ja siinä moni menee harhaan. Vasempaan reunaan pysäköivä autoilija voi kokea pysäköivänsä vasta suojatien jälkeen, mutta liikenteen pääasiallisesta lähestymissuunnasta katsottuna auto seisoo ennen suojatietä, koulutuspäällikkö Teppo Vesalainen kertoo Autoliiton verkkosivuilla.
Hyvästä näkyvyydestä huolehdittava
Vesalainen muistuttaa, että vasempaan reunaan pysäköivän on huolehdittava siitä, että auton perän ja suojatien väliin jää vähintään viisi metriä tyhjää tilaa.
– Sääntö on olemassa siksi, että suojatielle säilyisi hyvä näkyvyys. Auto peittää liikenteen varsinaisesta tulosuunnasta tätä näkyvyyttä riippumatta siitä, miten päin se on pysäköity.
– Autoilijoiden on hyvä muistaa lisäksi, että viiden metrin suoja-alue on jätettävä myös risteyksen läheisyydessä, vaikka siinä ei olisi suojatietä. Siinä missä suojatien kohdalla viiden metrin sääntö on voimassa liikenteen pääasiallisesta lähestymissuunnasta katsottuna, on tämä sääntö voimassa sekä ennen että jälkeen risteyksen ja risteyksessä.
Tarkasta oikea liikennemerkki tulosuunnasta!
Toinen pysäköintivirhemaksuun helposti johtava virhe vasemmalle puolelle pysäköitäessä on Autoliiton mukaan se, että autoilija noudattaa väärää liikennemerkkiä.
– Virhe sattuu helposti, jos eri puolilla katua on eri pysäköintisäännöt. Oikea pysäköintimerkki pitää käydä tarkistamassa liikenteen pääasiallisesta tulosuunnasta, Vesalainen kertoo.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää