Mainos

Uusi kaupunkiasumisen tapahtuma tulossa Helsinkiin tänä vuonna – "Hyvään asumiseen kuuluu myös lorviminen ja yksinolo"

Helsingin Jätkäsaareen tulee ensi syksynä kaupunkiasumista esittelevä Elämisen polut -tapahtuma. Syyskuussa järjestettävässä tapahtumassa esitellään kaupunkiasumisen uusimpia ratkaisuja ja palveluita.

Elämisen polut -tapahtuma Helsingissä syksyllä 2018:

– Maksuton tapahtuma Jätkäsaaressa.

– Alueella tapahtumatori sekä modernia kaupunkiasumista esitteleviä tapahtumapolkuja

– Järjestäjinä Suomen Asuntomessut ja Helsingin kaupunki

– Ajankohta: 1.9. – 9.9.2018.

– Lisätietoa Suomen Asuntomessujen sivuilta

Elämisen polut on Suomen Asuntomessujen uusi, hyvää kaupunkiasumista monipuolisesti esittelevä tapahtuma, jossa ovat mukana paikalliset asukkaat Helsingin Jätkäsaaressa sekä yritykset, yhteisöt ja yhteistyökumppanit, kertoo Suomen Asuntomessujen operatiivinen johtaja Heikki Vuorenpää.

– Haluamme yhdessä kertoa mitä hyvän elämisen polut ovat Suomen yhdellä laajimmin rakentuvalla asuinalueella. Rakennamme tapahtuman ajaksi tutustuttavaksi polkuja ja paikkoja niiden varrella, joista jokainen taatusti saa inspiraatiota omaan asumiseensa ja elämäänsä ja jotka muuttavat kävijöiden suhdetta omaan asumiseensa, Vuorenpää sanoo.

Asuntomessut on pohtinut hyvän asumisen käsitettä laajasti.

– Olemme kuunnelleet asukkaita ja ymmärtäneet, että asuminen on parhaimmillaan luonteva osa muuta elämistä ja siihen tietysti kuuluu muutakin kuin asunto. Ihminen käy töissä, harrastaa, opiskelee, leikkii, käyskentelee luonnossa, lorvii, käy kaupassa, tapaa ystäviä tai haluaa olla itsekseen. Jokainen määrittelee sen itse, mutta yhtä lailla, asumisen tulee olla osa tuota kaikkea. Hyvä asuminen on sitä, että oman elämisen eri polut sopivat mahdollisimman hyvin yhteen asumisen kanssa, Vuorenpää kuvailee.

Osuuskunta Suomen Asuntomessujen toimitusjohtaja Harri Tuomaala kertoo suomalaisten olevan yksi maailman tyytyväisin kansa, kun mittarina on asuminen.

– Suomalaiset ja tanskalaiset ovat asumiseensa tyytyväisimmät kaksi kansakuntaa Euroopassa, muualta rinnalle yltää Japani. Ero esimerkiksi Ruotsiin ja Saksaan on huomattava. Suomessa on laajemmassa vertailussa erittäin vähän huonoina pidettyjä asuinalueita ja ahtaasti asuvia kotitalouksia.

–Yleishyödyllisenä asumisen toimijana haluamme edistää asukkaiden kannalta parasta mahdollista asumista. Kaupunkitapahtuma, joka yhdistää erilaisia toimijoita, synnyttää keskustelua ja saa ihmiset tutustumaan uuteen asuinalueeseen on meille luontainen tapa toimia, Tuomaala lisää.

Monipuolisia elämisen polkuja rakennetaan paraikaa Helsingin Jätkäsaareen, jonne valmistuu merkittävä osuus Helsingin uusista asunnoista. Vuoteen 2020 mennessä Jätkäsaaressa tulee asumaan yhteensä 20 000 asukasta – tällä hetkellä alueella asuu jo yli 6 000 asukasta.

Syyskuun tapahtumassa korostuu erityisesti paikalliset jätkäsaarelaiset asukkaat – niin järjestäjinä, ideoijina kuin osallistujinakin.

Neljä vuotta alueella asuneet Sirkka-Liisa Korkala ja Pirjo Huvila asuvat Helsingin Malta -nimisessä yhteisöllisessä kerrostalossa. He ovat innoissaan mahdollisuudesta päästä kertomaan omista kokemuksistaan myös muille. Asunnot tehdään yleensä tuntemattomille käyttäjille Suomessa, mutta ryhmärakennuttamisessa talo ja asunnot suunnitellaan yhdessä käyttäjien kanssa.

– Ensimmäiset ajatukset syksyllä järjestettävästä tapahtumasta olivat että voi ei, täällähän on ihan keskeneräistä vielä. Mutta toisaalta, osahan on jo valmista ja tänne on kiva saada lisää tapahtumia ja päästä kertomaan tästä alueesta myös muille, Sirkka-Liisa Korkala toteaa.

Erilaisia opastettuja kierroksia alueella on asukkaiden toimesta järjestetty jo aiemminkin, mutta pienemmässä mittakaavassa. Iltatapahtumat, keskustelutilaisuudet ja kaikki muut aktiviteetit alueella otetaan ilolla vastaan. Kotikonsertteja, joogaa sekä kirjallisuus- ja elokuvailtoja heidän talossaan onkin totuttu järjestämään ja erilaiset yhteiskäyttötilat taipuvat moneksi.

– Meillä on paljon yhteistiloja, kuten yhteiskeittiö, 100 henkilöä vetävä ruokasali, 3 saunaa ylimmässä kerroksessa, takkahuone, kattoterassit ja viherhuone sekä erilaisia harrastustiloja. Näitä kaikkia olemmekin jo esitelleet muille. Mielellämme olemme mukana myös syksyllä järjestettävässä tapahtumassa sekä osallistumassa että vaikkapa oppaana kertomassa asukkaan näkökulmasta täällä asumisesta, Pirjo Huvila lupaa.

Lue myös:

    Uusimmat