Suomalaisen viihdehistorian legendaarisimpiin hahmoihin lukeutuva Uuno Turhapuro juhlistaa 40-vuotisjuhlaansa tänä vuonna, ja sen kunniaksi MTV3 esittää lähes kaikki Uuno-elokuvat. Turhapuron edesottamuksia seurataan Maikkarilla lauantaisin 21.9. alkaen.
Syksyn ajan Uuno Turhapuro viihdyttää elokuvillaan lauantai-iltaisin MTV3-kanavalla aina Seitsemän uutisten jälkeen. Syksyn aikana kanava esittää 15 Uuno Turhapuro -klassikkoa kronologisessa järjestyksessä. Kimara startataan lauantaina 21.9. klo 19.30 vuonna 1973 valmistuneella elokuvalla Uuno Turhapuro. Tästä elokuvasta lähti käyntiin ensimmäinen osa suomalaista viihdehistoriaa!
Kaikkien aikojen ensimmäisessä Uuno Turhapuro -elokuvassa pääosarooleja näyttelevät Vesa-Matti Loiri, Marjatta Raita, Spede Pasanen ja Simo Salminen. Elokuvan on ohjannut Ere Kokkonen.
Uuno Turhapuro -elokuvia on tehty yhteensä 19, ja niistä 18 (pois jää Uuno Turhapuron poika) esitetään MTV3-kanavalla syksyllä 2013 sekä alkuvuodesta 2014. Uuno Turhapuroa juhlistetaan myös MTV3:n nettisivuilla, jossa voi 21.9. alkaen testata, kuinka Uuno on.
Uunot MTV3-kanavalla syksyllä 2013
21.9. Uuno Turhapuro
28.9. Professori Uuno D.G. Turhapuro
5.10. Lottovoittaja UKK Turhapuro
12.10. Häpy endkö? Eli kuinka Uuno Turhapuro sai kauniin ja rikkaan vaimon
19.10. Rautakauppias Uuno Turhapuro - presidentin vävy
26.10. Uuno Turhapuron aviokriisi
2.11. Uuno Turhapuro menettää muistinsa
9.11. Uuno Turhapuron muisti palailee pätkittäin
16.11. Uuno Turhapuro armeijan leivissä
23.11. Uuno Epsanjassa
30.11. Uuno Turhapuro muuttaa maalle
7.12. Uuno Turhapuro - kaksoisagentti
14.12. Tupla-Uuno
21.12. Uunon huikeat poikamiesvuodet maaseudulla
28.12. Uuno Turhapuro - Herra Helsingin herra
(MTV3)