Uuden vuoden taiat: Näin tulkitset tinan salaperäisiä varjoja

Sulanutta metallia on käytetty tulevaisuuden ennustamisen apuvälineenä jo tuhansia vuosia, mutta osaatko sinä tulkita oman tinasi? AVA keräsi tärkeimmät vinkit tinan taikojen selvittämiseen.

Tinaa on valettu uuden vuoden juhlissa Suomessa jo 1700-luvulta asti. Viehättävä traditio kerää vieläkin perheet ja ystävät yhteen kurkistamaan huomisen saloja hyvän onnen ja suuren rikkauden toivossa.

1. Anna tinamöykyn sulaa kauhassa aivan kokonaan, ennen kuin kaadat sen kylmään veteen. Jokaisen pitäisi sulattaa itse oma tinansa ja ennen kaikkea kaataa kauha itse, niin että kohtalo pääsisi varmasti piirtämään oikeat viivat oikealle ihmiselle.

2. Tinaa tulkitaan sekä itse möykystä että sen synnyttämästä varjosta. Sytytä kynttilä ja kääntele möykkyä sen liekin edessä niin, että seinälle muodostuu selkeä varjokuva. Kuva kertoo tulevan vuoden tärkeistä tapahtumista.

3. Jos möykyn pinnassa on paljon syheröä, se tarkoittaa, että rahaa on tulossa sinulle runsain mitoin vuoden aikana.

4. Jos tina hajoaa useiksi palasiksi, onni on kerättävä pienistä pirstaleista tulevana vuonna. Tulkitse varjo vain suurimmasta palasesta.

Tärkeimmät enteet:

Jos tina muodostaa laivan tai lentokoneen, olet lähdössä matkalle. Lintu on aina suuren onnen ennusmerkki, ja sormus ennakoi häitä. Kruunu ja avain ovat menestyksen merkkejä työelämässä ja jos tinassa on paljon haaroja, saat lisää ystäviä ja paljon vieraita tulevana vuonna. Naisen pää ennakoi riitaa naapurin kanssa.

Ikävyyksiä enteilee se, että tina katkeaa tulkittaessa. Mustat täplät tinan pinnassa tuovat surua ja laajat sileät pinnat sairautta.

Tässä tulkintasi tueksi laaja lista eri ennusmerkkien traditionaalisista tulkinnoista. Hyvää uutta vuotta!

Avainsanat

Aallot merkitsevät suuria muutoksia.

Aamiainen on hyvä enne Tuoreet hedelmät ennakoivat hyviä muutoksia.

Aarre. Sinua odottaa suuri onni.

Akku. Hyvä enne. Jos ajoituksesi on oikea, saat hyvän voiton.

Alastomuus varoittaa maineen menettämisestä.

Ambulanssi on huono enne.

Ampiainen varoittaa kateellisista ystävistä. Se voi myös ennakoida sitä, että tunnet itse kateutta.

Ankkuri ennakoi työpaikan vaihdosta.

Appelsiini kehottaa pitämään terveydestä huolta, jos et ole varovainen, voit sairastua.

Arpakuutio kertoo kepulikonstein saavutetusta menestyksestä, josta tulee lopulta vain huolia.

Ase viittaa riitaan ystävien kanssa tai eroa rakastetusta.

Asuntovaunu tuo matkaan mutkia. Jos asut unessa asuntovaunussa, onnesi kääntyy.

Aurinko ennakoi huolten väistymistä.

Auto enteilee muutosta.

Avaimenreikä kertoo salaisuuksien paljastumisesta

Avain merkitsee uutta alkua.

Baari lupaa piristyvää sosiaalista elämää.

Baletti kertoo vapauden kaipuusta. Avioliitossa olevalle se merkitsee uskottomuutta.

Banjo lupaa iloa ja huvituksia lähitulevaisuudessa.

Elefantti on hyvä, vakautta ja vaurautta tuova enne.

Enkeli. Yleensä hyvä enne. Terveydentilasi kohenee, olet erityisen luova.

Erakko. Joku läheinen pettää luottamuksesi.

Esiliina merkitsee elämäntilanteen nopeaa vaihtumista. Jos esiliina on likainen, joudut kuuntelemaan moitteita.

Etana tuo hitaasti huononevia uutisia. Asiat ovat kääntymässä pahempaan suuntaan.

Haalarit. Joku ihminen on sinulle petollinen.

Hai kertoo vaarallisista vihamiehistä.

Halaus on melko huono enne, merkki pettymyksestä.

Hampaat ovat yleensä huono enne. Ne varoittavat uhkaavasta sairaudesta, vaikeuksista ja epäonnesta.

Hansikkaat. Ole varovainen liiketoimissasi. Joudut oikeuteen, mutta voitat juttusi.

Harakka on juoruilusta varoittava enne. Ole tarkka puheissasi!

Harava unessa varoittaa tekemättömistä töistä. Jos olet luottanut toisen apuun, joudut ehkä itse sittenkin tekemään kaiken.

Harja. Hiusharja tuo sairautta, mutta muuten harjat ovat hyvä, työteliästä aikaa ennakoiva merkki.

Harppu on huono enne. Älä ole liian luottavainen.

Hattu. Hieno ja kallis hattu lupaa menestystä ja kunniaa. Vanha ja risa hattu kertoo omaisuuden menetyksestä.

Hauta tai hautausmaa. Yleensä hyvä enne. Pitkää ikää

Helmi. Hyvä enne. Vaikutusvaltaisia ystäviä. Suurta onnea.

Hevonen on hyvä enne. Ratsastaminen tuo mainetta ja rikkautta.

Hevosenkenkä symboloi työpaikan vaihdosta tai ylennystä.

Huntu kertoo petollisista ystävistä

Huuliharppu kertoo onnesi kääntyvän parempaan suuntaan.

Hämähäkki. Voi olla sekä hyvä enne että osoitus mustasukkaisuudesta. Seitti tuo iloa ystävistä. Toisaalta kuvastaa naista, jonka rakkaus on tuhoisaa: takertuvaa äitiä tai omistushaluista puolisoa. Seitti voi heijastaa epävarmuutta intiimeissä suhteissa ja varoittaa pakkomielteistä.

Ihmisjoukko. Juhliva joukko lupaa hyviä hetkiä ystävien kanssa.

Ikkuna on huono enne. Haaveet haihtuvat. Jos ikkuna on kiinni, kohtaat hylkäämisen. Risa ikkuna saa rakkaasi epäilemään sinua uskottomuudesta.

Imetys. Imettävä nainen tinassa lupaa hyvää uutta työpaikkaa ja onnea kotiin.

Jalat symboloivat epätoivoa.

Jalkapallo. Hyvä enne. Selviät voittajana.

Jousipyssy. Toisten epäonnistuminen kääntyy sinun voitoksesi.

Joutsen on hyvä enne ja lupaa mielihyvää, lentävä joutsen lupaa toiveiden täyttymistä. Jos linnun kyljessä on mustaa, edessä on himoihin lankeamista

Juna. Lähdet kiireiselle matkalle tai teet väärän valinnan.

Juoksija tuo tiedon edessä olevista juhlista.

Juusto on erittäin huono enna ja merkitsee katkeraa tappion kalkkia ja suuria pettymyksiä.

Jäätelö on hyvä enne ja lupaa menestystä, mutta jos jäätelö näyttää valuvan, se varoittaa hukatusta mahdollisuudesta..

Kaappi lupaa menestystä.

Kahvi tuo riitoja.

Kala. Hyvä enne,. Saat vaikutusvaltaisia ystäviä ja menestyt.

Kana on hyvä enne. Se tuo mahdollisuuden lisäansioihin ja lupaa iloista jälleennäkemistä.

Kani. Odotettavissa pikainen perheenlisäys.

Kansio ennustaa kannattamatonta liiketoimintaa.

Kauppa. Suora enne liikeasioista.

Kaupunki. Edessä on iso muutos.

Karhu. Joudut riitaan ystävän kanssa. Kilpailua.

Kattila tuo kiireitä.

Kehto. Sinä tai joku läheisesi tulee yllättäen raskaaksi.

Kello kertoo kiireestä ja vaarasta.

Kengät. Uudet kengät ovat merkki hyvistä muutoksista. Risat kengät tuovat vihamiehiä.

Kettu varoittaa petollisesta ystävästä.

Kirja on hyvä enne, lupaus menestyksestä.

Kirjahylly. Hylly täynnä kirjoja tuo mahdollisuuden käyttää tietojasi hyväksesi. Tyhjät hyllyt varoittavat potkuista.

Kirje tuo melkein aina huonoja uutisia.

Kirjoituskone vie sinut kirjeenvaihtoon vanhan ystävän kanssa.

Kirkko merkitsee hautajaisia.

Kirves on merkki siitä, että olet nyt oman onnesi seppä. Menestys riippuu omista valinnoistasi. Naiselle kirves tuo hyvän rakastajan. Risa kirves tuo sairautta.

Kissa on huono enne. Se varoittaa vihamiehistä ja juonitteluista. Laiha ja likainen kissa tuo huonoja uutisia ystävästä.

Kitara tuo luoksesi miellyttävän ihmisen. Luvassa on myös sopuisaa rakkautta.

Koira tuo huolia.

Kopiokone. Joku yrittää varastaa ideasi.

Kori tuo surua.

Kortti tuo menestystä.

Koru. Kaulakoru lupaa rakastavan puolison. Korvakoru tuo uusia töitä. Sormus tuo menestystä, mutta risa sormus riitoja. Rannekoru ennakoi häitä.

Kukka. Yleensä kukat ovat hyvä enne. Kukkakimppu lupaa perintöä.

Kukko merkitsee rikastumista ja menestystä.

Kummitus heijastaa sisäistä levottomuutta. Edessä on haasteita, joiden edessä tunnet riittämättömyyttä, jopa pelkoa.

Kuu symboloi menestystä. Kuu kertoo myös onnellisesta avioliitosta.

Kynttilä kertoo uskollisista ystävistä.

Kynä. Kirjoitat kirjeen tai allekirjoitat tärkeän paperin.

Käsi. Kauniit kädet tuovat menestystä uralla, rumat ja vanhat kädet pettymyksiä ja puutetta.

Käsilaukku. Jos löydät tinasta käsilaukun täynnä rahaa, onnistut kaikessa mihin ryhdyt. Jos laukku on tyhjä, petyt.

Käärme ennakoi suuria vaikeuksia. Edessä on myrskyinen aika, jolloin vihollisesi yhdistävät voimansa sinut tuhotakseen ja rakastavaisetkin loukkaavat toisiaan.

Laiva merkitsee ylennystä tai matkaa.

Lapio. Joudut tekemään työtä, josta et pidä. Risa lapio tuo turhautumista.

Lastenvaunut on hyvä symboli kukoistavasta ystävyydestä.

Lohikäärme on varoitus. Sinun pitäisi kasvattaa itsehillintää, annat viettiesi ja himojesi ohjata itseäsi liikaa.

Lompakko. Hyvä enne. Työteliäs aika on edessä, mutta suoriudut tehtävistä helposti.

Lukko merkitsee huolia ja hämmennystä.

Luola. Luolan suuaukko varoittaa vastoinkäymisistä töissä.

Lusikka on viittaus lapseen. Voi olla myös viittaus omaan lapsuuteen ja erityisesti turvallisuuden kaipuuseen, siihen, että joku ruokkisi ilman omia ponnisteluita.

Maljakko kertoo tasapainoisista ihmissuhteista ja onnellisuudesta. Risa maljakko tuo surua.

Mansikka on hyvä enne. Saat jotain, mistä olet pitkään haaveillut.

Mato viittaa liialliseen materialistisuuteen.

Merirosvo varoittaa valheellisista ystävistä.

Metsä ennakoi menetyksiä sekä liike-elämässä että kotona.

Miekka kertoo onnistumisesta työssä. Risa miekka tuo epätoivoa.

Mies. Luvassa on todella hauska vaihe elämässä ja paljon menestystä.

Morsian tuo perinnön.

Muna lupaa sotkuja ihmissuhteisiin. Risat munat lupaavat sinulle rakkautta ja arvostusta.

Mustekynä vie sinut vaikeuksiin rakkaudessa.

Nainen viittaa ympärilläsi käytäviin juonitteluihin.

Nenäliina on ennusmerkki satunnaisesta romanssista ja voimakkaasta flirtistä.

Nunna kehottaa itsehillintään ja kohtuullisuuteen. Henkiset ja maalliset pyrkimyksesi ovat ristiriidassa keskenään.

Nurmikko lupaa paljon menestystä.

Oksa täynnä marjoja tai hedelmiä lupaa taloudellista vaurautta ja iloa ystävistä. Jos oksa on kuihtunut, saat suruviestin.

Omena on hyvä enne. Nyt on oikea aika toteuttaa haaveesi. Mätä omena on petollinen ystävä.

Onki on hyvä tai huono enne, riippuen siitä onko mukana kala. Jos saat kalan, asiasi sujuvat hyvin. Jos et, epäonnistut.

Paarit enteilevät ikävyyksiä. Joudut ehkä tekemään työtä, josta et pidä.

Paavi on hyvä enne, luvassa on tunnustusta.

Paholainen. Huono enne. Ole varovainen.

Paloauto on merkki elämänmuutoksesta, joka on työläs mutta päättyy onnellisesti.

Pappi on usein huono enne. Koet mustasukkaisuutta ja edessä on ikäviä muutoksia.

Patja ennustaa edessä olevan uusia työtehtäviä ja velvollisuuksia.

Peili on huono enne, edessä on monia ikäviä käänteitä ja paljon murheita. Risa peili ennakoi kuolemaa.

Perhonen on hyvä enne, joka tuo menestystä ja mukavan viestin ystävältä. Rakkautta on ilmassa.

Peukalo tuo yksinäisyyttä ja ohi menevää iloa.

Pinsetit. Joku käyttää sinua hyväkseen.

Planeetta. Edessä on mielenkiintoisia, mukavia uusia asioita.

Pommi. Erittäin huono enne, joka ennakoi suuria vaikeuksia isommalle ihmisjoukolle, ehkä koko maalle.

Puu. Lehdessä oleva elinvoimainen puu on onnen ja vaurauden merkki. Kuollut puu merkitsee aina surua.

Pölynimuri kertoo ratkaisusta, joka sinun on pian tehtävä. Odottaminen vain mutkistaa asioita.

Raitiovaunu on huono enne. Joku yrittää tahallaan vaikeuttaa elämääsi.

Raha. Rahan löytäminen on hyvä enne. Röpelöinen tinan pinta tuo rahaa.

Ruumis. Huono enne. Tulossa on ikäviä uutisia ihmisestä, josta olet erossa.

Ruumisarkku on huono enne. Petosta ja riitaa tulossa.

Saari lupaa miellyttäviä matkoja ja menestystä.

Sairaala kertoo tulossa olevasta kulkutaudista, jonka itse vältät.

Silmälasit on varoittava ennusmerkki. Sinua yritellään houkutella mukaan turhuuksiin. Älä lainaa nyt rahaa kenellekään.

Sirppi. Edessä on ikäviä velvollisuuksia.

Suihkulähde lupaa suuria omaisuuksia, ylitsepursuavaa iloa ja monia matkoja.

Sukat kertovat kätketyistä intohimoista. Etsit nautintoja kielletyistä lähteistä.

Sulkakynä lupaa menestystä kirjoittajana.

Sänky on hyvä enne, elämä helpottuu.

Talo on kuva sinusta itsestäsi. Jos se on ehjä, kaikki on hyvin, jos kovin risa, mene lääkäriin.

Tarjotin ennakoi tuhlaamista. Jos tarjottimella on kalleuksia, koet miellyttävän yllätyksen.

Tietokone tuo lisää vastuuta töissä.

Timantti. Hyvä enne. Lupaa tunnustusta ja onnea sekä hyvää avioliittoa.

Torvi kertoo iloisia uutisia, jos se on ehjä. Risa torvi tuo viestin onnettomuudesta. Torvensoittaja kertoo ex-rakkaan halusta palata luoksesi.

Tulitikut tuovat miellyttävän muutoksen ja lisäävät hyvinvointia.

Tyyny. Hyvä enne. Luvassa on palkankorotus.

Tähti lupaa terveyttä ja menestystä.

Täi. Huono enne. Harmia läheisistä. Sairautta ja surua.

Vaahto merkitsee nautinnonhaluun lankeamista. Itsesi aito kehittäminen on unohtunut. Läheisesi ovat surullisia liian suurten vaatimustesi takia.

Vampyyri on varoitus vilpillisistä ystävistä.

Vanhus tietää ikävyyksiä, jotka lannistavat sinut.

Varis tuo surua.

Vasara. Kohtaat esteen, joka sinun on voitettava ennen kuin taloutesi on turvattu.

Vauva symboloi onnea ja rakkautta - ja vauvaa.

Veitsi on huono enne. Se symboloi riitaa ja eroa, varsinkin ruosteisena. Myös liikeasioissa on odotettavissa epäonnea.

Viuhka. Hyvä enne. Kuulet pian todella hyviä uutisia!

Viulu soi sopua perhe-elämään ja menestystä liike-elämään. Vaiennut, risa viulu ennustaa eroa ja kuolemaa

Vyö on merkki sitoutumisesta huonoon hankkeeseen. Saat kuulla kunniasi.

Yksisarvinen, unicorn, on todella hyvä enne. Luvassa on paljon onnea ja syvällistä rakkautta ja iloa.

Ämpäri on tyhjänä huono enne, luvaten menetystä ja epäonnistumista, mutta täytenä hyvä enne, ennustaen onnistumisesta.

Öljylamppu. Lamppu täynnä öljyä tuo menestystä ja voitokkaita liiketoimia. Tyhjä lamppu tuo masennusta. Risa lamppu merkitsee läheisen kuolemaa.


AVA

Kuvat: Shutterstock

Lue myös:

    Uusimmat