Utöyan loppuraportti: Isku hallintorakennuksiin olisi voitu estää

Norjan joukkosurmien loppuraportti paljastaa, että Anders Behring Breivikin isku Oslon hallintorakennuksiin olisi voitu estää. Jo vuonna 2008 oli jo päätetty, että hallintorakennuksen edessä oleva katu suljetaan liikenteeltä, mutta mitään ei ollut tehty.

Oli yleistä, että kadulle pysäköitiin väärin. Tiedotustilaisuudessa näytettiin video, jossa Breivik ajaa pommiauton täysin ongelmitta hallintorakennuksen eteen.

Tehokkailla toimilla poliisi olisi voinut myös vähentää uhrien määrää Breivikin teloittaessaan ihmisiä Utöyan saarella. Poliisi saa rankkaa kritiikkiä myös siitä, että se kaunisteli toimiensa ajankohtia. Yksittäiset viranomaiset ja poliisit eivtä toimineet kriisitilanteessa parhaalla mahdollisella tavalla.

Poliisi suuntasi väärälle saarelle

Yksi suurimmista virheistä, jonka poliisi teki, oli se, että ylitäyteen lastattu kumivene ajoi täysin väärälle Geitöyan saarelle, Utöyan saaren pohjoispuolelle. Poliisilla ei ollut mukanaan kunnon merikortteja, jolloin suunnistaminen tapahtui puhelimen gps:n avulla.

Veneen kuljettaja tajusi jo kuitenkin matkan alussa, että kurssi oli suunnattu väärälle saarelle ja korjasi veneen suunnan etelään. VG:n haastatteleminen paikallisten mukaan oli käsittämätöntä, että poliisi saattoi erehtyä saaresta. Kyseisellä saarella kun ei ole lainkaan asutusta ja ainoa rakennus on parakki, jota metsätyöläiset ovat pitäneet majoituspaikkanaan.

Raporttia varten on kuultu 800 ihmistä.

Anders Behring Breivik tappoi viime vuoden heinäkuussa 69 ihmistä ampumalla Utöyan saarella ja kahdeksan pommilla Oslon keskustassa. Varsinainen tuomio Breivikille langetetaan 24.8.2012.

(MTV3)

Katso Tanja Huutosen juttu (Seitsemän uutiset 13.8.2012)

Lue myös:

    Uusimmat