Mainos

Norjan joukkosurmaa käsittelevä jättiraportti ilmestyy

Utöyan ja Oslon joukkosurmien viranomaistoimia ruotiva raportti ilmestyy Norjassa. Raportin ennakoidaan olevan satojen sivujen mittainen, sillä sitä varten on haastateltu peräti 3700:aa ihmistä.

Norjassa on keskusteltu runsaasti etenkin poliisin toiminnasta Utöyan saaren verilöylyn yhteydessä. Julkisuudessa on ihmetelty, miksi poliisin saapuminen saarelle kesti yli tunnin.

Paitsi virheitä, raportin odotetaan tuovan esille lukuisia parannusehdotuksia, joilla yhteiskuntaa voitaisiin suojella.

Tutkintamateriaalia on kertynyt 12 hyllymetriä. Tutkimuskomission sihteeri Björn Otto Sverdrup kertoo Aftenposten-lehdessä, että suurin osa materiaalista on luokiteltu salaiseksi ja sen julkiseksi tuloon voi mennä 60 vuotta.

Materiaali on määrä sijoittaa Norjan valtionarkistoon ja vain muutama ihminen pääsee käsiksi salaiseksi julistettuun materiaaliin.

Anders Behring Breivik tappoi viime vuoden heinäkuussa 69 ihmistä ampumalla Utöyan saarella ja kahdeksan pommilla Oslon keskustassa.

Aftenpostenin mukaan raportti julkistetaan kello 14 Suomen aikaa.

(MTV3 - STT - NTB - TT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.